HUOM!!! Uudet foorumille rekisteröityvät käyttäjät tai vanhat jotka jostain syystä tarvitsevat tunnusten uudelleenaktivoinnin (esim. joidenkin profiilitietojen muutoksen johdosta).

Toistaiseksi palvelimen viestit ainakaan gmail-osoitteisiin eivät mene läpi, joten rekisteröinnin yhteydessä lähetettävä tunnusten aktivointiviesti ei koskaan saavu perille. Tällaisessa tilanteissa ole yhteydessä sähköpostitse info@subaruclubfinland.net niin katsotaan tunnusten aktivointi kuntoon.

Lisäksi uusien clubin jäseniksi liittyvien maksu kattaa myös vuoden 2024.

Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

Ajovaloista ja ECU:n johdotuksista, sekä kaikkea siltä väliltä.
tapsak4
Viestit: 66
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 13:57

Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja tapsak4 » 28 Joulu 2015, 07:53

2007 Foren keskuslukon kaukosäätö (avaimen napit siis) lakkasi toimimasta vaiheittain. Molemmista avaimista samalla tavalla, paristot vaihdettu kahteenkin kertaan. Ensin satunnaisesti - välillä toimi muutaman päivän, sitten kerran silloin tällöin - lopulta ei enää ollenkaan.

Kuskin oven sisäpuolella olevasta napista kaikki on toiminut koko ajan kuten pitääkin.

Mistä kandeis aloittaa?

TApsa

Avatar
chinaski
Jäsen
Viestit: 386
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 20:32
Paikkakunta: PPM

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja chinaski » 28 Joulu 2015, 11:56

Olisko avauspanikkeen kytkin kulahtanut? Onkohan nuo toteutettu mikro- vai kumikytkimillä? Jos kumikytkimillä niin pikainen testi siihen on purkaa ohjain ja hiuttaa pehmeällä lyijykynällä kumityynyyn lyijyä ja kokeilla toimiiko sitten.

Noihin on jotain korjausaineitakin saatavilla esim.

http://www.amazon.com/Keypad-Restore-Conductivity-Carbon-Copper/dp/B0026PRMVM

Kumikytkimien korjausohjeita löytyy netistä:

http://lmgtfy.com/?q=carbon+conductor+fix
MY08 Justy
MY10 Legacy GT
MY16 Levorg GT-S

Kippo
Jäsen
Viestit: 153
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 19:07

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja Kippo » 29 Joulu 2015, 11:27

Minulla lakkasi keskuslukitus toimimasta muistaakseni myös pikkuhiljaa. Paristoja vaihtelin kerran jos toisenkin, mutta ei alkanut toimimaan. Sitten käytin Subarun takaisinkutsussa (jarruputket takapäässä) ja samalla pyysin koodaamaan avaimet. Koodaus ei onnistunut ja asentaja totesi että avaimet ainakin toimii, lähettävät signaalia. Tilasin Saksan eBaystä käytetyn keskuslukituksen ohjausyksikön ja vaihdoin sen. Sijaitsee minun autossa hansikaslokeron kohdalla kojelaudan sisällä niin ylhäällä kuin mahdollista. Uusi aika koodaukseen ja nyt onistui. Ilmeisesti vika oli yksikössä.
Outback BP -04

tapsak4
Viestit: 66
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 13:57

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja tapsak4 » 29 Joulu 2015, 14:03

Kiitos vastauksista. Epäilen kans ohjainyksikköä....

Toinen avain on lähes käyttämätön ja molemmat alkoivat oireilemaan samalla tavalla. Mahtaisivatko olla kuluneita kumpainenkin?

Täytyy kurkata hanskalokeron taakse.

Tapsa

tapsak4
Viestit: 66
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 13:57

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja tapsak4 » 02 Tammi 2016, 08:34

Mä ostin setin ohjainyksiköitä, virtalukon ja avaimen.....

Vaihdoin tuon keyless entry controllerin ja koitin mukana tulleella avaimella (uus paristo).

Ei tullut kuntoon.

Pitääkö nää boxit synkata jotenkin toisiinsa? Siis vaikka tuo ajonestolaatikko ja tää keyless juttu?

Tapsa
Liitteet
20160102_073938_resized.jpg
20160102_073938_resized.jpg (201.19 KiB) Katsottu 21809 kertaa

Kippo
Jäsen
Viestit: 153
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 19:07

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja Kippo » 02 Tammi 2016, 09:31

Minun tapauksessa vaihdoin vain tuon valkoisen poksin ja kävin merkkiliikkeessä koodauttamassa avaimet, kuntoon tuli. Koodaus maksoi 70 € kahdelle avaimelle.
Outback BP -04

JuPe
Viestit: 404
Liittynyt: 23 Tammi 2015, 07:58
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja JuPe » 02 Tammi 2016, 09:51

Avaimen lähettimen ja tuon valkoisen boksin pitää olla ns. "samalla taajudella". Eli jutella samoja juttuja.

Avaimen ajonestonchipin (rfid) ja tuon mustan boksin pitää taasen jutella omia juttujaan. Ecu toki huutelee tuohon avaimen ja mustan boksin pöytään myös, joten sen pitää tajuta samaa kieltä.

Mutta siis sen keskuslukon kaukosäätimen ja ajoneston boksin/chipin/ecun ei tarvia tajuta toisiaa.

Mulla on tuo sama oire Foressa. Kun tulen sisältä autolle, toimii kaukosäätö yleensä mallikkaasti. Jos taasen avain on ollut vähänkään viileämmässä, saa sitä nappia painella 1-20kertaa ennenkuin ovet avautuu tai menee kiinni. Joku kosketushomma tuossa on.
-Miksi kaikki pitää aina tehdä itse?-

tapsak4
Viestit: 66
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 13:57

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja tapsak4 » 02 Tammi 2016, 13:41

JuPe kirjoitti:Avaimen lähettimen ja tuon valkoisen boksin pitää olla ns. "samalla taajudella". Eli jutella samoja juttuja.

Avaimen ajonestonchipin (rfid) ja tuon mustan boksin pitää taasen jutella omia juttujaan. Ecu toki huutelee tuohon avaimen ja mustan boksin pöytään myös, joten sen pitää tajuta samaa kieltä.

Mutta siis sen keskuslukon kaukosäätimen ja ajoneston boksin/chipin/ecun ei tarvia tajuta toisiaa.

Mulla on tuo sama oire Foressa. Kun tulen sisältä autolle, toimii kaukosäätö yleensä mallikkaasti. Jos taasen avain on ollut vähänkään viileämmässä, saa sitä nappia painella 1-20kertaa ennenkuin ovet avautuu tai menee kiinni. Joku kosketushomma tuossa on.


Joo - siis kokeilin mukana tulleen avaimen kanssa..... osanumerot täsmää vanhan kanssa.

Missähän se vastaanotin on? Ei kai tuolla boxissa vaan "näkyvillä"?

.... eiks toi avaimen lämpötila yleensä viittaa patteriin? Onko sulla sama murhe molempien avainten kanssa?

Täällä joku ohje ohjelmoinnista.... kts post #21 http://www.subaruforester.org/vbulletin ... ndex2.html

http://www.remotesremotes.com/v/vspfile ... su-p5e.pdf

Pitänee hankkia ammattiapua - hitto

Tapsa

PS Onko kukaan kokeillut tätä: http://www.remcom.com/examples/keyless-entry.html

JuPe
Viestit: 404
Liittynyt: 23 Tammi 2015, 07:58
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja JuPe » 02 Tammi 2016, 15:04

Se vastaanotin on siinä valkoisessa boksissa. Nämä on radiotaajudella, joten ei tarvise olla näköyhteyttä.

Mulla ei ole kuin yksi avain kaukosäädöllä. Tämä kaukossäädin on ns. euroautosta, kun JDM ohjausboksi ei käy LHD johtosarjaan. JDM kakella ei ollut ongelmia, mutta tämä euro kake on oikukas. Selvästi kuluneempi tämä eurokake on, joten kosketushäiriö on looginen.

Vastottain laitoin patterit, eli alle 5kk vanhat. Tosin ei ollut laatupatterit, joten voi olla että vaihto auttais. Kokeilempas.
-Miksi kaikki pitää aina tehdä itse?-

Avatar
Qulle
Hallitusjäsen
Viestit: 1725
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 10:29
Paikkakunta: Salo

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja Qulle » 02 Tammi 2016, 21:28

Voikos näihin vaan vaihtaa patterit vai pitääkö naittaa uusiksi jollain tapaa?
Outback 2.5 AT -05
Legacy 200 -92
Legacy 2.0 -93

JuPe
Viestit: 404
Liittynyt: 23 Tammi 2015, 07:58
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja JuPe » 02 Tammi 2016, 21:37

Voi vaihtaa.
-Miksi kaikki pitää aina tehdä itse?-

Avatar
MaPeKu
Viestit: 96
Liittynyt: 03 Helmi 2015, 09:50
Paikkakunta: Helsinki

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja MaPeKu » 02 Tammi 2016, 21:47

R2032 on 07 Foresterin avaimen paristo, luulen että sama on muihinkin.
Forester XT MY07 4EAT

tapsak4
Viestit: 66
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 13:57

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja tapsak4 » 09 Tammi 2016, 05:53

Update:

Kun pakkaset tulivat alkoivat lukotkin toimia. Jännää. Auto on lämpimässä tallissa yöt ja päivät - ja toki ulkona ajettaessa ja muutenkin..... toimivat moitteetta niin sisällä kuin ulkonakin.

Mä siis vaihdoin ohjausyksikön, mutta ei alkanut sillä toimimaan. Vaihdoin vanhan takaisin - eikä toiminut sittenkään. Nyt on jo useamman päivän pelannut.

Hmmm..... saas nähdä kun lauhtuu :lol: :roll:

Tapsa

Avatar
Qulle
Hallitusjäsen
Viestit: 1725
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 10:29
Paikkakunta: Salo

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja Qulle » 09 Tammi 2016, 06:59

Patterin vaihto avaimeen ja taas pelaa vaikka olis kylmäkin
Outback 2.5 AT -05
Legacy 200 -92
Legacy 2.0 -93

Shima
Viestit: 96
Liittynyt: 04 Touko 2015, 22:59

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja Shima » 09 Tammi 2016, 10:12

Vm. 2011 Outbackin avaimessa lienee jonkin sortin tyyppivikana pariston pidikkeen juotoksen irtoaminen. Se on helppo juottaa takaisin, kun vain jaksaa uskoa siihen, että avaimen todellakin saa auki ruuvit avaamalla ja saumasta vääntämällä. Tämä oireilee niin, että joskus toimii ja joskus ei, kunnes huonolla tuurilla lakkaa toimimasta kokonaan.
Jos Foresterissa on CR2032-paristot, niin avain on erilainen kuin tuossa Outbackissani. Siinä on CR1620. Voihan sitä silti vaivata sama vika, nuo nappiparistojen kontaktit kun ovat koko lailla samanlaisia.

tapsak4
Viestit: 66
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 13:57

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja tapsak4 » 09 Tammi 2016, 13:14

Shima kirjoitti:Vm. 2011 Outbackin avaimessa lienee jonkin sortin tyyppivikana pariston pidikkeen juotoksen irtoaminen. Se on helppo juottaa takaisin, kun vain jaksaa uskoa siihen, että avaimen todellakin saa auki ruuvit avaamalla ja saumasta vääntämällä. Tämä oireilee niin, että joskus toimii ja joskus ei, kunnes huonolla tuurilla lakkaa toimimasta kokonaan.
Jos Foresterissa on CR2032-paristot, niin avain on erilainen kuin tuossa Outbackissani. Siinä on CR1620. Voihan sitä silti vaivata sama vika, nuo nappiparistojen kontaktit kun ovat koko lailla samanlaisia.


Hyvä tieto. Täytyy tarkastaa.

Ihmetyttää vain kun sama oire molemmilla avaimilla :geek: .

Eikä siis toiminut toisillakaan osilla (ohjain + avain)

Kaikki on aina mahdollista kyllä :dontknow: .

Tapsa

pera
Viestit: 73
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 21:59

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja pera » 27 Heinä 2018, 11:33

Moi.
Minulla lopetti Impussa MY05 keskuslukitus toiminnan olen vaihtanut/mitannut pariston ja kokeillut molemmilla ohjaimilla ei lähde toimimaan.Sisältä napista lukot toimii.Onko ollut samaa vikaa kenelläkään :?:

pera
Viestit: 73
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 21:59

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja pera » 29 Heinä 2018, 12:27

pera kirjoitti:Moi.
Minulla lopetti Impussa MY05 keskuslukitus toiminnan olen vaihtanut/mitannut pariston ja kokeillut molemmilla ohjaimilla ei lähde toimimaan.Sisältä napista lukot toimii.Onko ollut samaa vikaa kenelläkään :?:


Tarviikohan vaihtaa keskuslukituksen ohjausyksikkö?Vai mistä vikaa etsimään?

nall3
Viestit: 69
Liittynyt: 13 Helmi 2016, 07:15

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja nall3 » 29 Heinä 2018, 12:38

pera kirjoitti:
pera kirjoitti:Moi.
Minulla lopetti Impussa MY05 keskuslukitus toiminnan olen vaihtanut/mitannut pariston ja kokeillut molemmilla ohjaimilla ei lähde toimimaan.Sisältä napista lukot toimii.Onko ollut samaa vikaa kenelläkään :?:


Tarviikohan vaihtaa keskuslukituksen ohjausyksikkö?Vai mistä vikaa etsimään?

Kokeiles ohjelmoida avain uusiksi.
https://www.youtube.com/watch?v=HPRSSj2C5BE

pera
Viestit: 73
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 21:59

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja pera » 02 Elo 2018, 16:44

nall3 kirjoitti:
pera kirjoitti:
pera kirjoitti:Moi.
Minulla lopetti Impussa MY05 keskuslukitus toiminnan olen vaihtanut/mitannut pariston ja kokeillut molemmilla ohjaimilla ei lähde toimimaan.Sisältä napista lukot toimii.Onko ollut samaa vikaa kenelläkään :?:


Tarviikohan vaihtaa keskuslukituksen ohjausyksikkö?Vai mistä vikaa etsimään?

Kokeiles ohjelmoida avain uusiksi.
https://www.youtube.com/watch?v=HPRSSj2C5BE

Minun kauko-ohjaimessa ei ole sisällä tuota 8 numeroista tarraa mutta vara-avaimessa on tehtaan jäljiltä peltilätkä jossa on 5 numeroinen koodi,olisko tämä kyseinen ohjelmointikoodi?

pera
Viestit: 73
Liittynyt: 02 Helmi 2015, 21:59

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja pera » 06 Elo 2018, 14:34

[quote="pera"]Moi.
Minulla lopetti Impussa MY05 keskuslukitus toiminnan olen vaihtanut/mitannut pariston ja kokeillut molemmilla ohjaimilla ei lähde toimimaan.Sisältä napista lukot toimii.Onko ollut samaa vikaa kenelläkään :?:[/quote

No selvisihän se tämäkin ongelma.Vaikka oli uusi paristo ja mittasin sen niin heti kun oli painanut ohjaimen nappia jännite putosi paristossa 1,5v ja hetken kuluttua oli taas 3,0v mutta ovet ei auennut.Eli paristo oli viallinen vaikka päiväystä oli vielä jäljellä 1vuosi. :roll:

antze
Viestit: 18
Liittynyt: 01 Elo 2019, 16:00

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja antze » 10 Elo 2019, 21:12

Itsellä 2007 Impreza, neliönmuotoisella avaimenperällä, 2 nappia. 2kpl avaimia.

Mitään tarraa missä olisi joku numerosarja ei ole. Napeista ei tapahdu mitään. Patterit on vaihdettu kumpaankin.

Onko tähän joku sadetanssi ratkaisuksi?

jaalto65
Viestit: 237
Liittynyt: 02 Joulu 2017, 16:26

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja jaalto65 » 11 Elo 2019, 00:02

antze kirjoitti:Itsellä 2007 Impreza, neliönmuotoisella avaimenperällä, 2 nappia. 2kpl avaimia.

Mitään tarraa missä olisi joku numerosarja ei ole. Napeista ei tapahdu mitään. Patterit on vaihdettu kumpaankin.

Onko tähän joku sadetanssi ratkaisuksi?


Laadukkaat paristot, eikä ole maanneet vuosikausia pöytälaatikossa? Siinä nimittäin yksi virhemahdollisuus, josta on kokemusta.

No, tämmöistäkin on sitten liikkeellä: http://www.subaruclubfinland.net/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=6865&hilit=Kaukos%C3%A4%C3%A4din

Tai sitten jotain ihan muuta...
ex Legacy stw 2.0TD -08
XV 1.6 puuropata -16

Subukka
Viestit: 78
Liittynyt: 15 Maalis 2015, 17:48

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja Subukka » 11 Elo 2019, 08:57

Huomasin tuossa semmoisen että jos auto on käynnissä ja ovet kiinni ja menetkin esim. apukuskin ovesta ottamaan avaimet virtalukosta niin sen jälkeen ei toimi lukitus kaukosäätimellä. Ei edes toisella avaimella. Kunnes taas käynnistät auton kuskin ovesta kulkemalla.
Tällä on estetty avaimien sisälle jäämistä ilmeisesti.
Eli jos kuskin oven valokytkin ei toimi, niin keskuslukitus ei toimi kaukosäätimellä. Kannattaa tarkastaa kytkimen toiminta jos keskuslukitus ei pelaa kaukosäätimellä.

Toinen tapaus oli kun paikallisen S-marketin parkkipaikalla ei ovet auenneet. 20m päässä oli kuorma-auto nostelemassa Hiab:lla kierrätyskontteja kyytiin langattomalla kaukosäädöllä. Kuski sammutti kaukosäätimen hetkeksi niin sain ovet auki. Eli Hiab:in kaukosäädin maskaa koko taajuuskaistan millä Subarun kaukosäädin toimii ja lähete on niin voimakas että Subarun kaukosäädin ei enää toimi.
Outback 2.5 AT MY07

antze
Viestit: 18
Liittynyt: 01 Elo 2019, 16:00

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja antze » 11 Elo 2019, 12:23

Uudet VARTAt kummassaki, ei mitään vaikutusta.

Vääntelin väkäsiä vähän paremmin koskettavaksi myös. Miinuspuoli tuntuu olevan vielä tukevasti kiinni.

- Nappia 6 kertaa, nöy
- Nappia pitkään pohjassa, nöy
- Virtalukkohärdelli 15sek aikana, nöy

Ohjekirjasta en ainakaan löytänyt halaistua sanaa mistään voodoo-taioista, ainoastaan vaan että vaihda paristo ja ei enempää.

mlangenberg
Viestit: 1
Liittynyt: 15 Elo 2019, 11:19
Paikkakunta: Berlin
Viesti:

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja mlangenberg » 15 Elo 2019, 11:23

Minulla oli sama ongelma, mutta vaihdin vain kaukosäätimen paristot ja kaikki toimi https://slots.io/fi/casino/video-slots/narcos

antze
Viestit: 18
Liittynyt: 01 Elo 2019, 16:00

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja antze » 24 Loka 2019, 16:16

Empä sitten tiedä tästä, tuo avainspämmi 15sek ei tunnu toimivan, itsellä on kyllä ajonesto että vaikuttaako tämä asiaan?

Merkkikorjaamolle? :crazy:

subbaru 2010
Viestit: 47
Liittynyt: 11 Joulu 2017, 21:36

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja subbaru 2010 » 24 Loka 2019, 16:32

Minulla kävi kerran niin, että heitti kaukoohjaus toimimasta, ja paristossa oli virtaa, sekä liitokset ehjät. Vika korjaantui itsekseen, kun avain oli virtalukossa,ja kaikki virrat käännettynä päälle, ristiselän tukea rassasin kuntoon ja sitä välissä testailin, olisko n.15 min ollut avain virtalukossa virrat päällä, ja kas kummaa alkoi samalla ovien kaukolukituskin toimimaan.

LePe
Viestit: 8
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 22:05

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja LePe » 29 Kesä 2021, 22:48

No ei toimi ei!
Auto oli kaupungilla rakennustyömaan vieressä. Kun ovet ei menneet lukkoon. Menin autoon sisään ja painoin lukituksen päälle. Nelivilkut välähtivät kahdesti ja luulin jo, että nyt se toimii. Tämän jälkeen keskuslukitus ei ole toiminut kuin sisältä napilla ja avaimella. Ei toimi myöskään vara-avaimella eikä millään patterilla.
Ei ainakaan minun auton kuskin oven lukkopesää ole huollossa voideltu. Aukaisuun meni 10 min ja tarvittiin monia keinoja kun lukkoon laitettavaksi soveltuvaa öljyäkään ei ollut saatavilla.

Tässä nyt luen muiden kokemuksia ja koetan keksiä mitä on vielä kokeilematta .... muuta kuin uuden keskusmokkulan hankkiminen ja sen koodaus avaimiin.
Forester 2.0 XS CVT -13

LePe
Viestit: 8
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 22:05

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja LePe » 30 Kesä 2021, 13:11

Keskuslukitus toimii kuin toimiikin kaukosäädollä.

Valan tässä luottamusta siihen, että ilmeisesti Subarun kaukolukitus on vähävikainen, kuten huolto vakuutti.

Niin looginen asia kuin paristojen vaihto molempiin kaukosäätimiin ei tuottanut tulosta, vaikka vanhat ja molemmat asennetutkin patterit näyttivät jännitteen 3,27 V - 3,3 V, hyvälaatuisella mittarilla mitattuna.
Viestiketjussa on tästä huomautus jo aikaisemmin, kiitos siitä! Se antoi aiheen kuitenkin epäillä paristoja.

Kuormitettuna vanhan pariston (1620) jännite on sitten ollut mitä vain, mutta joka tapauksessa se ei riittänyt asianmukaisesti luovuttamaan tehoa, jotta avaimet olisivat kommunikoinut kunnolla keskusyksikön kanssa.

Vähän toista vuotta pöytälaatikossa olleet vaihtoparistot eivät enää olleet riittävän hyvät, jotta kaukolukitus olisi toiminut.
Kun avaimessa on nyt ihkauudet paristot, lukituksen ohjaus toimi jopa 30 m päästä.

Tuleva ohjenuorani on, että kun avaimen toimintamatka on lyhentynyt alle 10 m, VAIHDAN AVAIMIIN IHAN UUDET PARISTOT.

2013 Subaru Forester, enkä vieläkään pääse kirjaamaan ensimmäistäkään todellista järjestelmävikaa huoltologiin.
Kyllä hyvin on mennyt!
Forester 2.0 XS CVT -13

Avatar
Matway
Jäsen
Viestit: 709
Liittynyt: 30 Tammi 2015, 08:35
Paikkakunta: Loppi

Re: Keskuslukko ei toimi kaukosäädöllä....

ViestiKirjoittaja Matway » 30 Kesä 2021, 16:20

Avaimettomassa mallissa tulee hento piippaus moottoria sammuttaessa kun avaimen paristo alkaa olla loppusuoralla.

Lähetetty minun SM-N975F laitteesta Tapatalkilla
Impreza WRX STI Type-RA MY00
Ex- Impreza TD Exclusive MY09
Ex- Impreza TD Sport MY09


Paluu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa