HUOM!!! Uudet foorumille rekisteröityvät käyttäjät tai vanhat jotka jostain syystä tarvitsevat tunnusten uudelleenaktivoinnin (esim. joidenkin profiilitietojen muutoksen johdosta).

Toistaiseksi palvelimen viestit ainakaan gmail-osoitteisiin eivät mene läpi, joten rekisteröinnin yhteydessä lähetettävä tunnusten aktivointiviesti ei koskaan saavu perille. Tällaisessa tilanteissa ole yhteydessä sähköpostitse info@subaruclubfinland.net niin katsotaan tunnusten aktivointi kuntoon.

Lisäksi uusien clubin jäseniksi liittyvien maksu kattaa myös vuoden 2024.

Forester 2.0 CVT kulutus

Keskustelua melkein mistä vaan...
suparu
Viestit: 31
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 17:48

Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja suparu » 04 Helmi 2015, 20:20

Kun luovuin turbosta ja voimasta, vaihtaen tuohon uuteen Foresteriin, luulin polttoaineen kulutuksen putoavan reilusti.
En seurannut turbon kulutusta sen koommin, mitä ensimmäisen 10 tuhannen ajon kaikki tankkaukset oli tallella ja niistä laskien sain kulutukseksi 10,5 l/100 km. En osaa sanoa minkä verran siinä oli maantieajoa, kaupunkiajoa, "maasto"ajoa.

Nyt kun uudella on ajettu hieman alle 2000 km, siitä reilu puolet ehkä kaupunkiajoa ja loput maantieajoa.
Laskin kulutuksen, sain 11,9 l/100 km

Turbossa ei ollut kulutusmittaria, joten ei hajuakaan millaisia lukemia se olisi näyttänyt.
Tuossa kulutusmittari on näyttänyt yli 10, sillä yhdellä pidemmällä maantiematkalla kokonaiskulutuslukema putosi alle 10.

No, en ainakaan tyytyväinen ole tuollaisiin lukemiin. Entisessä sentään oli jotain vastinetta kulutukselle.

Ehkä kesäkelillä myötätuulessa tuolla pääsee maantiellä alle 7 jos varovaisesti kaasua koskettelee, vai?
Sanonpahan vaan, että kovin teoreettisilta vaikuttavat ilmoitetut kulutuslukemat.
Subaru Forester 2.0 CVT XE 2014

Avatar
Qulle
Hallitusjäsen
Viestit: 1725
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 10:29
Paikkakunta: Salo

ViestiKirjoittaja Qulle » 04 Helmi 2015, 20:39

Isälläni on 2.0 XV CVT vuosimallia 2014. Kyllä hänen pitkäaikainen kulutus on selkeesti alle kympin. Matka-ajossa menee muistaakseni alle 7

SamiG
Viestit: 8
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 07:50
Paikkakunta: Vantaa

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja SamiG » 05 Helmi 2015, 07:04

Vantaa (vierumäki) -Helsinki (keskusta) väliä työmatkaa ajellessa, eli ruuhkaa aina jonkin verran keskikulutus pyörii Fore 2.0 CVT 2014 mallilla siellä kympin tietämillä. Tuo auto stop/start on kyllä aiva turha kilke tuossa.. säästöt vuositasolla on muutamia litroja näillä ajoilla mitä itsellä tulee joten varmasti olisi ollut ekolompisempaa jättää koko ominaisuus pois :yawn:

Paras keskikulutus mitä olen saanut on ollut noin 15km matkalla missä nopeus ollut suurimmaksi osaksi noin 60kmh on ollut jotain 6-7l/100km.

Arthur
Viestit: 2
Liittynyt: 05 Helmi 2015, 11:11

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja Arthur » 05 Helmi 2015, 11:14

Tervehdys! Olen harkinnut uuden Foresterin 2.0i hankintaa mutta olen ajatellut sen kulutukseski noin 7-8l/100km. Onko tuo ~10l talvella ajallessa tullut keskikulutus? tuo 10l/100km on aika paljo subarun omien tietojen yli.

SamiG
Viestit: 8
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 07:50
Paikkakunta: Vantaa

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja SamiG » 05 Helmi 2015, 11:29

Arthur kirjoitti:Tervehdys! Olen harkinnut uuden Foresterin 2.0i hankintaa mutta olen ajatellut sen kulutukseski noin 7-8l/100km. Onko tuo ~10l talvella ajallessa tullut keskikulutus? tuo 10l/100km on aika paljo subarun omien tietojen yli.


Tuohon ei varmasti vastata suoraan, koska riippuu niin paljon millaista ajoa on... itselläni on enemmän ruuhkassa suhaamista niin silloin esim tuo 7l/100km on aika tavoittamaton unelma.

Arthur
Viestit: 2
Liittynyt: 05 Helmi 2015, 11:11

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja Arthur » 05 Helmi 2015, 11:38

subaru kirjoitti:
Arthur kirjoitti:Tervehdys! Olen harkinnut uuden Foresterin 2.0i hankintaa mutta olen ajatellut sen kulutukseski noin 7-8l/100km. Onko tuo ~10l talvella ajallessa tullut keskikulutus? tuo 10l/100km on aika paljo subarun omien tietojen yli.


Tuohon ei varmasti vastata suoraan, koska riippuu niin paljon millaista ajoa on... itselläni on enemmän ruuhkassa suhaamista niin silloin esim tuo 7l/100km on aika tavoittamaton unelma.


Ruuhkassa tosiaan kulutukset heittelee , mutta paljon on vieny jos saa ajella tasasella vauhdilla talvikeleillä tai kesäkelillä maantieajoa?

Avatar
SixStars
Jäsen
Viestit: 970
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 10:57
Paikkakunta: Lahti

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja SixStars » 05 Helmi 2015, 12:22

Sen voi sanoa, että Suomi + Talvi = ilmoitetut keskikulutukset on yhtä todellisia ku maahiset, lupauksensa pitävät kansanedustajat tai eskimot :lol:
( kaikilla merkeillä ) - tohon vielä ympätään kaupunkinysväys + se että autolla voi joskus tulla ajettua niinkin että se on hauskaa :shh:
-> lopputulos, joku 800kg painava 1.0 -88 Nissan Micrakin vie ton kympin... oma viekin sitten omissa ajoissa 16-20 l/100km - 98E of course ( onneks se on nyt halapaa ku saippua :biggrin: )

..eli ostaa mikä vaan parhaalta tuntuu, unohtakaa ne kulutukset :director:
Best things in life are sideways

Outback 2.5 AT 2007
Legacy GT-B E-Tune MY00 rev. C ( BH5C5CT )
exät: Forester SG9 2.5XT manuaali '07, Legacy 2.0 STW:t '99 LX(genIII) + '03 GL(genIII) + '99 LX(genII)

jah
Toimihenkilö
Viestit: 63
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 12:36

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja jah » 05 Helmi 2015, 12:42

Ainakin omassa OB 2.5 CVT:ssä lämpötilalla on iso vaikutus kulutukseen. Kelin kylmetessä nousee huomattavasti, tosin itselläni suhteellisen lyhyiden pätkien ajaminen vielä korostaa tuota.

OB:n saa kyllä halutessaan rauhallisesti ajamalla menemään ihan ilmoitettuihin lukemiin. Paino sanalla "rauhallisesti". :)

Lassiv
Viestit: 78
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 20:33

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja Lassiv » 05 Helmi 2015, 13:36

Tosiaan "kaupunkikulutukset" on muutenkin niin elävä sanonta :) Voidaan ajaa monta kymmentä kilsaa kaupungia ympäri tai ajaa 2km pätkiä ja auto kylmenee joka välissä. Itsellä työmatka on melkosen lyhyt hyvä kun saa normaali lämpöihin koneen lämmöt nousemaan, lohkossa kun on niin kerkee juuri nousta normaali lämpöihin. Kulutus tuntuis olevan 12-14l/100km, ilman lämmitystä kummassakin päässä karkais varmaan ihan erilaisiin lukemiin. Taas ns pidempää kaupunkiajoa voi päästä 10litrankin kulutukseen ja maantiellä menee se 8-10litraa riippuen nopeudesta.

Mut samoilla linjoilla kun Sixstar unohtaa ne kulutukset ja ajaa vaan :) Diisseliä melkein sitten katseltava jos kilsamäärät karkaa kohtuuttomiksi. Entisistä autoista sen verran oppineena, että eipä toi turbo Celica rauhallisessa ajossa juuri vaparia enempää vienyt bensaa, polkiessa sitten toki.
- Legacy B4 2.0GT -05 (BL5, 5EAT, twinscroll, JDM)
ex: Corolla E10 -96, MR2 -91, Celica ST205 -94 (JDM)

Avatar
SixStars
Jäsen
Viestit: 970
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 10:57
Paikkakunta: Lahti

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja SixStars » 05 Helmi 2015, 13:48

Lassiv kirjoitti:Mut samoilla linjoilla kun Sixstar unohtaa ne kulutukset ja ajaa vaan :) Diisseliä melkein sitten katseltava jos kilsamäärät karkaa kohtuuttomiksi. Entisistä autoista sen verran oppineena, että eipä toi turbo Celica rauhallisessa ajossa juuri vaparia enempää vienyt bensaa, polkiessa sitten toki.


AA-men :angel2:
Vei se edellinenkin oma samankoppanen vapari Legacy sen 12 l satasella samanlaisissa ajoissa ja potkua oli sen 155 pollea vähemmän + oli vielä manuaali vs. nykynen automaatti :laughing7:
Best things in life are sideways

Outback 2.5 AT 2007
Legacy GT-B E-Tune MY00 rev. C ( BH5C5CT )
exät: Forester SG9 2.5XT manuaali '07, Legacy 2.0 STW:t '99 LX(genIII) + '03 GL(genIII) + '99 LX(genII)

Avatar
KaiKU
Viestit: 60
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 23:38

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja KaiKU » 05 Helmi 2015, 16:36

36 tkm:n ajalta kaikkien tankkauksien lasketut kulutukset :

Kuva

Kaukana on luvattu maantiekulutus eli 5,5 l/100km :lol:

Keskiarvo nyt 8,93 l/100km
JCW

Rauhallinen Erkki
Viestit: 105
Liittynyt: 03 Helmi 2015, 23:20

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja Rauhallinen Erkki » 05 Helmi 2015, 17:47

Isäukolla nyt vähän auki 5tkm ajettu 2.0 CVT Fore. 9,3l/100km. 90% kaupunkiajoa.
MY12 XV 2.0i S-CVT

ex.MY12 OB 2.5i CVT UA Ivory
ex. MY10 Legacy STW 2.5i CVT VA

Avatar
KaiKU
Viestit: 60
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 23:38

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja KaiKU » 05 Helmi 2015, 18:59

2.0 CVT maantiekulutus motarinopeuksissa on samaa luokkaa kaupunkiajon kanssa ~10 ltr :D

Kuva
JCW

Avatar
KaiKU
Viestit: 60
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 23:38

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja KaiKU » 05 Helmi 2015, 19:08

Tässä TL:n mittauksia 2.0 CVT:lle

Kuva
JCW

suparu
Viestit: 31
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 17:48

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja suparu » 05 Helmi 2015, 19:16

Niin, auton oma kulutusmittari näyttää 10, 6. En tiedä miksi laskemalla sain 11, 9.
10, 6 olisi vielä ymmärettävää kun ottaa huomioon nuo taajama-ajot, jota suurin osa tuosta vajaasta 2 tuhannesta ajetusta kilometristä on.
En ole viitsinyt perehtyä monitoiminäyttöön mitä kaikkea sieltä löytyisi. Levotonhan se kulutusta kuvaava osoitin on "kaupunkiajossa".
Luulenpa että niillä autoilla, joille on ilmoitettu kulutus alle 5 litraa, menisi käytännössä 7, ainakin minulla.

Muuten olen tyytyväinen uuteen Foresteriin, onhan se tilavampi ja hiljaisempi, ja kyllä sillä ehtii sen mitä oikeasti tarvii, erityisesti talvella. Kesäkeleillä ei kannata hakeutua valoissa vasiten paalupaikalle.
Subaru Forester 2.0 CVT XE 2014

Karim
Viestit: 47
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 20:37

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja Karim » 06 Helmi 2015, 12:12

Itselläni kulutus talviajossa kutakuinkin 9,5l paikkeilla. Enimmäkseen lyhyttä työmatkaa ja kaupassa käyntiä, joten eihän ne koneen lämmöt kerkee kovin ylös nousta. Tästä tulikin mieleen, että aikaisemmalla foorumilla joku mainitsi uudesta softapäivityksestä joka laskisi kylmän koneen kierroksia. Onko tästä foorumilaisilla omakohtaisia kokemuksia? Nythän sitä saa hyvän matkaa ajaa ennen kuin kierrokset tippuu alle 2000rpm.

Kesällä kulutuslukemat ovat sitten siedettävämmällä tasolla ja voidaan puhua 7 ja 8 litran kulutuksista. Hyvällä lykyllä jopa alle 7l.
Subaru Forester XT CVT (MY13)

suparu
Viestit: 31
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 17:48

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja suparu » 25 Helmi 2015, 16:55

Nyt kun tuli myös maantieajoa, niin viimeisen 624 km matkalla kulutus oli 8,35 l/100 km ja ajo nopeusrajoituksia noudattaen.

Jotta kyllä sillä pääsee ilmoitettuihin lukemiin.
Subaru Forester 2.0 CVT XE 2014

Avatar
KaiKU
Viestit: 60
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 23:38

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja KaiKU » 25 Helmi 2015, 17:30

suparu kirjoitti:Nyt kun tuli myös maantieajoa, niin viimeisen 624 km matkalla kulutus oli 8,35 l/100 km ja ajo nopeusrajoituksia noudattaen.

Jotta kyllä sillä pääsee ilmoitettuihin lukemiin.

Tehtaan lupaama maantiekulutus on niinkin hurja kuin 5,5 eli kaukana olet tehtaan lupaamasta kulutuksesta :thumbdown:
Viimeksi muokannut KaiKU 10 Maalis 2015, 10:52, yhteensä muokattu 1 kertaa.
JCW

Avatar
JPA
Viestit: 251
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 12:50
Paikkakunta: Keski-Suomi

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja JPA » 25 Helmi 2015, 18:53

Allekirjoituksen Lancerilla pääsee maantieajossa myös alle 8,5 l/100km. Siinä on sentään kiukaassa löylyä 240 hv ja autolla painoa 1600 kg.
Nykyisillä bensa-autoilla saa olla tyytyväinen, jos maantieajossa pääse valmistajan ilmoittamaan kaupunkikulutukseen.
Mazda CX-3 2.0 AWD 6MT
KTM 690 Enduro R
Seuraavaksi: Subaru xxxxx 1.6 DIT?
Ex 2010 Mitsubishi Lancer RalliArt 2.0 TC-SST
Ex 2006 Subaru Impreza SW 2.0R
Ex 1999 Nissan Primera GT

Avatar
KaiKU
Viestit: 60
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 23:38

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja KaiKU » 10 Maalis 2015, 10:51

Sopivasti oli maantieajoa sisältävä viikonloppu takana :
  • Oulu - Orivesi , 466 km , 41,95l ---> 9,00 l/100km, keskinopeus 89km/h
  • Orivesi - Turku - Lappeenranta , 598 km , 47,01l ---> 7,86l/100km, keskinopeus 78km/h
  • Lappeenranta - Oulu , 597 km , 47,02l ---> 7,88l/100km, keskinopeus 85 km/h
Eli laskettuna kokonaan tuolle reissulle keskikulutus oli 8,19l/100km.
JCW

FLYSUB
Viestit: 23
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 14:12

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja FLYSUB » 18 Maalis 2015, 22:19

Moi.

Sama havainto oli täälläkin. Eli omistin 2.0 cvt foresterin my13, joka mulla vei keskimäärin 11l/100km. Jurppi kun vaihdoin XT foren pois joka suurinpiirtein vei saman mutta oli lähes tuplatehot, ei tosin paperilla mutta pers tuntumassa. 2.0 vapari cvt llä oli niin hengetön ja kuminauhamainen vehje et vaihdoin foren diesel manuaaliin, eikä ole tarvinnut katua nyt samassa ajossa dieseliä palaa noin 7 litraa ja maantiellä, siis motarilla vie noin 6l, kun vapari cvt vei sielläkin 9-10l/100km. Eli aika paljon. Ainoa joka tuossa dieselissä kismittää on tuo kytkimen ja vaihteiston yhteispeli, aivan liian pitkä 1.vaihde ja pakki, jotka tekevät hallaa kytkimelle. Ei sekään täydellinen ole, mutta toimii aina loogisesti, kylmänä ja lämpimänä. Itse en tykännyt cvt:n älyttömästä ominaisuudesta kylmänä jolloin kiihdytettäessä koneessa oli 4000rpm eikä auto kiihtynyt kuin verkkaisesti, eikä tosiaan ollut kaasu pohjassa. Ei luulis koneen tykkäävän hyvää, kun kiertää kylmänä heti tuollaisia lukemia.

Olkoonkin että uudessa XT:ssä ja diesel tomaateissa on vähän parempi CVT laatikko, niin mielestäni subaru haukkasi p***aa suoraan sanottuna, kun ottivat tuon cvt.n kunnon automaatin sijaan. Subaru kun mainostaa olevan premiumluokkaa, edes jotenkin, niin kenellä on enää cvt.ä isossa nelivetoautossa muulla kuin hybrid lexuksessa.Nissania Quasqaita enkä toytotaa rav4 lue tähän isojen autojen luokkaan ja vaikka laskisinkin yhtä susia nekin ovat. Audikin luopui, tosin ei niiden dsg,kään yhtään sen parempi ole, mutta se ei olekkaan oikea automaatti vaan automatisoitu manuaali, koska siinä ei ole momentinmuunninta ja sisältää kytkimet. Kyllä se vaan on niin, jos aletaan ottamaan koneeista vähän enemmän irti tehoa niin varmasti cvt:n ketju ja lautaset ovat ne jotka ensimmäisenä antautuvat. Ja puumattakaan etupainotteisesta nelivedosta, jonka todellakin huomasi ajossa. Auto puski aivan erilailla kuin esim diesel manuaali. Subarun lause: symmetrical awd, on mielestäni jo mennyttä aikaa ja tarkoittavan muutakin kuin symmetristä voimalinjaa yhtä pitkine vetoakseleineen. Subarun CVT.hen voisi edes yhden parannuksen tehdä ja se olisi VTD keskitasauksen käyttäminen, jolloin vetosuhde olisi takapainotteisempi, niin kuin bmw, mersu ja audi (ei haldex quattrot).

Ajoin uutta BMW 535d automaattia 8-vaihteisella automaatilla. Siinä muuten on aivan loistava vaihteisto ja koneesta ei löyly lopu. Oliko niin muistaakseni, että vaihteisto oli suunniteltu max. 600Nm väännölle!

suparu
Viestit: 31
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 17:48

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja suparu » 20 Maalis 2015, 17:58

Kun tyytyy siihen, että autolla pääsee luotettavasti ja tasaisen varmasti, tasaisesti ilman karmeita hyökkäyksiä, niin tuo uusi Foresteri CVT ja bensakoneella on hyvä. Kunhan CVT vaan kestää, minulla ei tarvi kestää kuin about 150 tuhatta, niin hyvä on.

Erittäin tyytyväinen olen, olen jo tottunut "hengettömyyteen", nokivasaratkin menee ohi, etenkin kun tiet ovat sulaneet.

Aikansa kutakin, mutta Subarulla aina.
Subaru Forester 2.0 CVT XE 2014

Avatar
JuhaH
Toimihenkilö
Viestit: 369
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 21:21

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja JuhaH » 20 Maalis 2015, 19:36

Mennään jo vähän ohi alkuperäisen aiheen, mutta mainintana että isoimmilleen CVT lie mitoitettu tuon 2.0dit Levorgin kanssa (221kW/400Nm), diesel-mallit/3.6 bensa (jenkeissä) on 350Nm.

Vähemmän asian vierestä, kulutuksesta vertailukohtana (vaikkei voikkaan suoraan verrata ilmanvastuksen ym. takia) 2.5l CVT Legacy syö sen 7.5-8.0l/100 matka-ajossa riippuen sitten nopeudesta ja kuormasta. Alle kympin pääsee kaupungissa nätisti ajellen.
Subaru Outback 2.5i CVT Summit '19
ex-Subaru Levorg GT '16
ex-Subaru Legacy Sedan 2.5i CVT '12
ex-Subaru Legacy Sedan 2.0TD '08

suparu
Viestit: 31
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 17:48

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja suparu » 22 Huhti 2015, 17:46

Pohjoisesta Rovaniemelle 300 km. Alussa 80 km/h yleisnopeusrajoituksella n. 100 km, jota noudatin, enimmäkseen vakionopeussäätimen avulla.
Kulutti 7,2 l/100. Loput 200 km osa 100 km/h rajoituksia, välillä 80 km/h, joissain kylien kohdalla 60..
Loppusaldo oli 7,4 l/100 km tuolla 300 km matkalla.
Eli luvatuissa kulutuslukemissa varmaankin mennään, olen tyytyväinen.
Joskin alamäkihän se on koko matkan kun pohjoisesta tullaan alas. :lol:
Ja kun ei ole sellainen pippurimylly mikä oli edellinen, niin eipä tule sitten turhia reviteltyä, hyvä niin.
Subaru Forester 2.0 CVT XE 2014

Karim
Viestit: 47
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 20:37

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja Karim » 27 Huhti 2015, 22:14

Oulu-Haaparanta-Oulu, rapiat 130km suuntaansa. Kulutus ajotietokoneen mukaan 7,2l/100km molempiin suuntiin. Nopeusrajoitus suurimmaksi osaksi 100km/h, vakkarilla pistin näissä kohdin 110km/h. Luonnollisesti matkalla myös muutamia 60km/h ja 80km/h nopeusrajouksia sekä 120km/h baana.
Subaru Forester XT CVT (MY13)

suparu
Viestit: 31
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 17:48

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja suparu » 30 Huhti 2015, 12:17

Karim kirjoitti:Oulu-Haaparanta-Oulu, rapiat 130km suuntaansa. Kulutus ajotietokoneen mukaan 7,2l/100km molempiin suuntiin. Nopeusrajoitus suurimmaksi osaksi 100km/h, vakkarilla pistin näissä kohdin 110km/h. Luonnollisesti matkalla myös muutamia 60km/h ja 80km/h nopeusrajouksia sekä 120km/h baana.


Kesärenkaat varmaankin jo?

Eihän tuo mikään bensapihi talousihme ole, mutta sellaista en ole odottanutkaan.
Liekö kulutus muuttuu kun auto on "sisäänajettu"?
Subaru Forester 2.0 CVT XE 2014

Karim
Viestit: 47
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 20:37

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja Karim » 01 Touko 2015, 08:15

suparu kirjoitti:Kesärenkaat varmaankin jo?

Kyllä, kesäkumit ovat alla.
Subaru Forester XT CVT (MY13)

Kippo
Jäsen
Viestit: 153
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 19:07

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja Kippo » 01 Touko 2015, 08:33

Karim kirjoitti:Oulu-Haaparanta-Oulu, rapiat 130km suuntaansa. Kulutus ajotietokoneen mukaan 7,2l/100km molempiin suuntiin. Nopeusrajoitus suurimmaksi osaksi 100km/h, vakkarilla pistin näissä kohdin 110km/h. Luonnollisesti matkalla myös muutamia 60km/h ja 80km/h nopeusrajouksia sekä 120km/h baana.

Jos pelkästään auton ajotietokoneen lukemia seuraa, niin vähällähän nämä kulkevat. Ne nyt vain ovat yhtä luotettavia kuin tehtaan ilmoittamat kulutuslukemat. Omassa Outbackissä aikalailla tasan litra/100 km eroa todellisen ja tietokoneen kulutuslukemassa. Viimeinen tankkaus 606 km:n matkalta oma mittaus tankkauksessa 8,39/100 km ja tietokoneen mukaan 7,4 litraa. Tuontahan voi kokeilla siten, että tankkaa aina vain sen verran tankkiin ainetta kuin tietokone on ilmoittanut kuluneen. Mielenkiintoista seurata tuleeko tankki pysymään täynnä vain onko paljonkin vajaa pari kolmen tankkauksen jälkeen.
Outback BP -04

suparu
Viestit: 31
Liittynyt: 31 Tammi 2015, 17:48

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja suparu » 04 Touko 2015, 13:00

Ajoin Vapun kahta puolen parisataa kilometriä runsaasti mäkiä sisältävää reittiä, 80-100 km/h rajoituksin.
Vakionopeussäädin oli enimmäkseen päällä.
Kulutus oli 8,4

Että, turhaa noita kulutuksia seuraa, ne ovat niin vaihtelevia kuin matkat yleensäkin.

Eipä siitä ole iloa, jos teoreettinen kulutus tasaisella tiellä on vaikka 7 l / 100 km, kun ei ainakaan täällä sataa kilometriä mennä pelkkää tasaista.
Subaru Forester 2.0 CVT XE 2014

Avatar
Tomcat
Jäsen
Viestit: 1431
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 22:34

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja Tomcat » 04 Touko 2015, 14:29

Nykyisen 2.5L AT OB MY07 keskikulutus oli 6600km matkalta ajotietokoneen mukaan 8.4L, eli edellisen talven keskikulutus, jos pannaan tuohon vaikka 0.5L lisää oikeeseen kulutukseen niin silti aika pienellä sopalla menee mielestäni.
_________________________________________
- WRX STi Type R MY99
- Mercedes Benz GLE 580
- Mazda RX7 FD LS1 MY94

Avatar
Qulle
Hallitusjäsen
Viestit: 1725
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 10:29
Paikkakunta: Salo

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja Qulle » 04 Touko 2015, 15:20

No aika vähällä on mennyt. Oma OB ottaa kyllä sen 10 satkulla. Toki ei ole pelkkää matka-ajoa.
Outback 2.5 AT -05
Legacy 200 -92
Legacy 2.0 -93

Avatar
KaiKU
Viestit: 60
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 23:38

Re: Forester 2.0 CVT kulutus

ViestiKirjoittaja KaiKU » 14 Heinä 2015, 17:41

Autolla tuli ajettua kokonaisuudessaan 45000km:ä 1vuoden ja 11kuukauden aikana ja lopputulos, jos verrataan omaa ajoa tehtaan lupaamaan keskikulutukseen, on niinkin hurja kuin +37%. Edellisessä diesel-Foressa sama lukema oli +10% (65tkm & 2v7kk) ja ajomatkat ym lähes identtiset.

Muutamalla tankillisella pääsin alle tehtaan lupaaman kaupunkikulutuksen, mutta muuten liikuttiin ihan muissa lukemissa.

Kuva
JCW


Paluu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa