HUOM!!! Uudet foorumille rekisteröityvät käyttäjät tai vanhat jotka jostain syystä tarvitsevat tunnusten uudelleenaktivoinnin (esim. joidenkin profiilitietojen muutoksen johdosta).

Toistaiseksi palvelimen viestit ainakaan gmail-osoitteisiin eivät mene läpi, joten rekisteröinnin yhteydessä lähetettävä tunnusten aktivointiviesti ei koskaan saavu perille. Tällaisessa tilanteissa ole yhteydessä sähköpostitse info@subaruclubfinland.net niin katsotaan tunnusten aktivointi kuntoon.

Lisäksi uusien clubin jäseniksi liittyvien maksu kattaa myös vuoden 2024.

Miksi juuri Subaru ?

Keskustelua melkein mistä vaan...
Avatar
ihaa
Viestit: 117
Liittynyt: 29 Maalis 2016, 09:27
Paikkakunta: ylä-savo

Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja ihaa » 11 Touko 2016, 08:06

Kuulinpa sitten tällaisenkin kysymyksen töissä ja hetken ajan piti vähän miettiä vastaustani itsekin. Omalla kohdallani tämän Levorgin ulkonäkö oli sellainen joka kolahti silloin viime syksynä. Legacyn kävin koeajamassa joskus 2008 mutta silloin sen hinta tuntui vielä suolaiselta, Foresteria en taas maasturimaisuuden takia ajatellut ja XV:n koeajo viiden vuoden takaa jäi pieneen tavaratilaan kun sitähän perhekäytössä tarvitaan. Nyt tuli Subarulta sitten Levorgin myötä ns. normaali farkku ja tämän iltalehden toimittajan lauseen voin hyvin allekirjoittaa omalta kohdaltani.

Rönkön kommentti

Tämä Subaru sopii sellaisenkin käsiin, joka ei aiemmin ole Subaruun vilkaissut. Moderni ja helppokäyttöinen auto.


http://m.iltalehti.fi/autot/2016031721285853_au.shtml


Nelivetoisuutta en oikeasti minkään mökkitien tai pihatien takia tarvitse mutta yhden talvikuukauden jälkeen tuskin enää haluan siirtyä etuvetoiseen. Niin, siihen työkaverin kysymykseen vastasin niin "että halusin välillä kokeilla Subarua kahden Toyotan jälkeen ja onhan se nelivetoisuuskin vain hyödyksi täällä savossa jossa talveakin on reilut 5 kk.."
Levorg GT-N MY16

STI
Viestit: 168
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 12:02
Paikkakunta: Vantaa

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja STI » 11 Touko 2016, 10:34

Mulla oli nykyistä autoa valitessa kriteereinä:

- Turbo
- Neliveto
- Ripeä
- Japanilainen
- Perhe mahtuu kyytiin
- Mahdollisimman epämukava
- Äänekäs
- Ei liian kallis köyhälle

Näillä spekseillä kun autoa lähti etsimään niin vähissä on vaihtoehdot ja kun evo mitsu oli edellinen auto niin tästä syystä subaru.
Iso toyota
Ex STi Limppu 2004
"Trying is the first step towards failure." - Homer Simpson

Avatar
Shakal
Viestit: 357
Liittynyt: 18 Heinä 2015, 00:52
Paikkakunta: Lieto

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja Shakal » 11 Touko 2016, 10:56

Turbo
Neliveto
Kevyt
Ajajan auto.

Plus emäntä ja poitsu mahtuu kyytiin mut tuollaiset käytännön asiat on autoa valitessani täysin irrelevantteja.

Jos kirkkain silmin sanoo ettei tarvitse nelivetoista autoa, ei ole koskaan ajanut kokonaista talvea nelivetoisen auton kanssa.
Impreza WRX Bugeye ej207, MoccaDynamite Kawasaki

Forester XT
Viestit: 201
Liittynyt: 10 Heinä 2015, 16:14

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja Forester XT » 11 Touko 2016, 12:05

Näyttäkää mulle joku toinen auto samasta hintaluokasta joka tarjoaa reilu 300hp, 4vedon ja kohtuulliset tilat? Siinä on syy miksi ajan Subarulla.

Avatar
SixStars
Jäsen
Viestit: 970
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 10:57
Paikkakunta: Lahti

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja SixStars » 11 Touko 2016, 12:37

Miksi Subaru.. koska ei VAG, ranskis, jenkki, italiaano, saksalainen, tuulipukumassaharmaa-tojota, britti, korealainen.. jne mitänäitäon..
..prkl kakkosautoonkin meni luotto vaikka ihan made in Japan ( Mazda ), mut onkin tosi huonosti pidetty ja Ford on näppinsä tuohonkin lyönyt osin.. :lol: - joku kaunis ei-niin-rahaton elämänpäivä tuo kakkosautokin on sitten Subaru :|

-> siksi Subaru ( ja ai niin neliveto, bububububu ja yksilöllinen valinta, jos vielä sais tsihihihiii ni olis täyrellinen :laughing7: )
Best things in life are sideways

Outback 2.5 AT 2007
Legacy GT-B E-Tune MY00 rev. C ( BH5C5CT )
exät: Forester SG9 2.5XT manuaali '07, Legacy 2.0 STW:t '99 LX(genIII) + '03 GL(genIII) + '99 LX(genII)

Avatar
ihaa
Viestit: 117
Liittynyt: 29 Maalis 2016, 09:27
Paikkakunta: ylä-savo

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja ihaa » 11 Touko 2016, 12:52

SixStars kirjoitti:ja ai niin neliveto, bububububu


Kieltämättä tuo yksilöllisyys ja bubububuu oli mullakin syinä valita autoksi Subaru, tässä Levorgissa nuo
pakoäänet on kyllä saatu vaimennettua liiaksikin. :shh:

Ulos kuulemma kuulee heti että nyt ei olla ihan perusnelarilla mutta voisi sitä hiukan kuulua myös kuskin paikallekin.
Levorg GT-N MY16

Avatar
tuRboman
Viestit: 505
Liittynyt: 06 Maalis 2015, 22:18

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja tuRboman » 11 Touko 2016, 12:59

Sama kysymys on kysytty myös minulta. Vahvasti Saabiin leimautuneena ensimmäisen Subarun hankinta aiheutti ihmetystä. Kolmannen Subarun hankittuani asiasta ei enää juuri puhuta.

Mutta alunperin syyt oli:
- Luotettavan auton maine
- Japanilainen
- Neliveto
- Maavara ( Outback )
- Kohtuu tyylikäs ( 2008 metallihopea Ivory nahoilla, kattoluukku yms )

Eikä minua häiritse ollenkaan, päinvastoin, että ei ole mikään massa-auto. Yleensä täällä meilläpäin ainoa Outback marketin parkissa kun käy ostoksilla.

Eka Subaru oli kuitenkin laadullisesti iso pettymys. Ja siitä meni tovi että toisen ostin. Taas 2010 2.5i cvt Outback oli kaikin puolin loistava auto 80-155tkm välillä ja palautti uskon merkkiin.

Nykyisellä nyt reilu 16tkm. Edelleen hymy korvissa :)
Subaru Outback 2.5i CVT 2015
Subaru Forester 2.5XT at 2006

Avatar
SixStars
Jäsen
Viestit: 970
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 10:57
Paikkakunta: Lahti

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja SixStars » 11 Touko 2016, 13:03

ihaa kirjoitti:Ulos kuulemma kuulee heti että nyt ei olla ihan perusnelarilla mutta voisi sitä hiukan kuulua myös kuskin paikallekin.

Mulla kuuluu kyl kabiiniinkin ihan tarpeeks ja ulos sen verran ettei edes '40v ja lapsettaa' -lahjaksi itselleni hankkima subbari kuulu ulos YHTÄÄN vaikka kuinka korvat sisällä vuotas verta :crazy: ( no ei se niin kovaa soikaan.. kuhan antaa täyteläisyyttä soundiin vaan sanoisin :eh: )

..ja, ehkäpä hyvä niin ettei kuulu.. saa muutkin nauttia bububububuusta, lasikuitujonnelaatikoita pyörii kylillä ihan tarpeex ja niissä on poppivehkeet kalliimmat ku mun auto :wtf:
Best things in life are sideways

Outback 2.5 AT 2007
Legacy GT-B E-Tune MY00 rev. C ( BH5C5CT )
exät: Forester SG9 2.5XT manuaali '07, Legacy 2.0 STW:t '99 LX(genIII) + '03 GL(genIII) + '99 LX(genII)

Avatar
ihaa
Viestit: 117
Liittynyt: 29 Maalis 2016, 09:27
Paikkakunta: ylä-savo

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja ihaa » 11 Touko 2016, 13:15

tuRboman kirjoitti:Eikä minua häiritse ollenkaan, päinvastoin, että ei ole mikään massa-auto. Yleensä täällä meilläpäin ainoa Outback marketin parkissa kun käy ostoksilla.


Ja täällä taas kun käy marketissa niin melkein aina on pikaisesti katsottuna parkkialueen ainoa Subaru joten on tosiaankin kaukana jostain massa-autosta ja siinä Subaru muistuttaa 20 vuotta sitten hankkimaani Saabbia. Nyt Subarulla ajellessa on vähän samat fiilikset kuin Saabissa, yhtä harvinainen peli. :thumbsup:

tuRboman kirjoitti:Eka Subaru oli kuitenkin laadullisesti iso pettymys.


Millä tavoin ja mikä malli oli kyseessä ?
Levorg GT-N MY16

Avatar
tuRboman
Viestit: 505
Liittynyt: 06 Maalis 2015, 22:18

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja tuRboman » 11 Touko 2016, 13:18

Jep. Entisten lentokonetehtaiden tuotteita molemmat :)
Subaru Outback 2.5i CVT 2015
Subaru Forester 2.5XT at 2006

Avatar
Samu
Viestit: 208
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 21:22
Paikkakunta: Espoo

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja Samu » 11 Touko 2016, 14:16

Aikoinaan kun harrasteautoa katselin niin eipä ollut mitään tiettyjä "neliveto / turbo / japski" -tyyppisiä kriteereitä. Ainoa kunnollinen kriteeri oli teho + manuaali. Katselin samaan syssyyn niin RS4/6 Audeja kuin E46 M3 penareitakin, monen muun vehkeen ohella. Oikeastaan vain Mercedeksen AMG-mallit olivat (automaatteineen) ehdoton nounou.

Kalkkiviivoilla kisassa oli sitten "blobeye" STI ja todella vähän ajettu, 1. omistajan facelift BMW Z4 cäbi (3.0si). Täysin eri tyyppiset kikottimet, täysin erityyppinen käyttötarkoitus, ym. Lopulta juttu, joka käänsi vaakakupin Subaruun oli erään kaverin (edesmennyt) blobeye-STI ja sen äänimaailma. Tälläisen vannoutuneen automiehen mielessä se löi jopa iki ihanan bemarin suoran kuutosen. Vielä kun juuri samaan aikaan nettiautossa sattui vastaan hyvällä historialla ollut ja monien mielestä paras blobeye; se viimeinen vuosimalli (MY05) DCCD:llä ja muilla uudemman (hawkeyen) alustan & sisustan & ym. muutoksilla niin olin myyty.

Lensin 700km hakemaan autoa Kuusamosta enkä ole päivääkään katunut. Tosin nyt vuosien yhteisen taipaleen jälkeen alkaa hieman napostelemaan vaihto johonkin tyystin erilaiseen autoon, joten saattaa olla että joutuu ruoskan myymään kun köyhällä ei pelimerkit riitä kahteen harrasteautoon :crybaby:


EDIT

Se pitää vielä mainita, että IMHO Subarulta ei ole blobeyen jälkeen tullut yhtäkään minua kiinnostavaa autoa. BRZ STI on tehnyt tulemistaa vuosia ja viimeiset kuvat siitä ovat yli vuoden takaa ( http://www.topgear.com/car-news/new-yor ... hp-brz-sti ) Pullukasta saa nätin sen ulkonäköä suht paljon tuunailemalla (SamiG:n ja Tomcatin pullukat), mutta sen jälkeen niistä MY10 -> sedaneista ei saa vaikka mitä tekisi. Puhumattakaan että maksaisi moisesta 40-65ke :D
Viimeksi muokannut Samu 11 Touko 2016, 14:21, yhteensä muokattu 1 kertaa.
BMW 740Le '18
MX-5 '19
Pullukka STI '08

Ex 360 Modena F1
Ex 911 (997)
Ex Impreza WRX STI MY05
Ex Impreza WRX STI MY05

Rauhallinen Erkki
Viestit: 105
Liittynyt: 03 Helmi 2015, 23:20

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja Rauhallinen Erkki » 11 Touko 2016, 14:17

-Neliveto+bokseri (kaikenkaikkiaan valmistajan itsepintaisuus tehdä omanlaisensa tuote)
-maavara
-sopiva työkonemaisuus
-bensavaparin luotettavuus
-tilat
-hyvällä tavalla "karu" ja jopa maastouskottava, ilkeää ajaa Etelä-Sawon pikkupitäjissä hirvimiesten Hiluxien viereen parkkiin, ilman perus crossoverin "kaupunkilaishäpeää"
- hyvällä tavalla vanhahtava -> minimaallinen määrä tarpeettomia mukavuusvarusteita, jotka rikki mennessään aiheuttavat kohtuutonta vitutusta ja taloudellista kärsimystä varusteen alkuperäiseen hyötyyn nähden.

Kaikista parasta olisi tämä originaali kysymys esittää siellä työpaikkojen sosiaalitiloissa muodossa: "Jos ei Subaru, niin mikä muu?". Tällöin saattaisi mielenkiintoista hajontaa tulla.
MY12 XV 2.0i S-CVT

ex.MY12 OB 2.5i CVT UA Ivory
ex. MY10 Legacy STW 2.5i CVT VA

Avatar
Qulle
Hallitusjäsen
Viestit: 1725
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 10:29
Paikkakunta: Salo

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja Qulle » 11 Touko 2016, 15:41

Eipä ole omalla nimellä muun merkkisiä ollut. Outback on käyttiksenä parhain subaru mitä mulla on ollu. Automaatti, reilu maavara ja muutenkin leppoisa ajella.

Legacy 200 parhaillaan seisonnassa ja hyllyt täynnä palikoita jotka odottaa kiinni pulttaamista. Tallia eteenpäin ja sitten sen kimppuun... pieni toive saada se kasaan ja leimattua heinäkuun lopun Alastaron ajoja varten - saa nähdä miten käy.
200:n on mielestäni se the turbosubbe, siinä on vain sitä jotain mitä uusista ei löydä. Tosin uudemmista pitää ryöstää pirusti osia että sen saa kestämään mut se onkin taas toinen juttu :)

Lähetetty minun Nexus 5 laitteesta Tapatalkilla
Outback 2.5 AT -05
Legacy 200 -92
Legacy 2.0 -93

Avatar
tuRboman
Viestit: 505
Liittynyt: 06 Maalis 2015, 22:18

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja tuRboman » 11 Touko 2016, 18:38

Outbackit on siitä hienoja, että sopivasti varustettuina ne menee lähes edustusautona. Mutta oikeasti kykenee samaa tai enemmän kuin average citymaasturi.

Ei se turhaan ole muualla maailmassa outdoor-porukalla kovassa käytössä.
Subaru Outback 2.5i CVT 2015
Subaru Forester 2.5XT at 2006

Avatar
KK9
Jäsen
Viestit: 677
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 13:26
Paikkakunta: Salo

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja KK9 » 11 Touko 2016, 20:28

Itsellä oli pari vuotta sitten kriteereinä tilavuus (vanhempi junnu n.180cm) takapenkillä, maavaraa riittävästi, kun joutuu aika ajoin huonossa kunnossa olevilla teillä ajamaan! Nelivetoisuus oli bonusta!
Legacy -12 2,5 CVT
Legacy -10 2,5 CVT (ex)
Outback -08 2.0TD (ex)

Shima
Viestit: 96
Liittynyt: 04 Touko 2015, 22:59

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja Shima » 11 Touko 2016, 22:54

Katselin talviautoa kovasti laajalla skaalalla niin, että muutama kriteeri täyttyy:
- hyvät sisätilat
- hyvä näkyvyys (olen täydellisen tympiintynyt autoihin, joista ei tahdo nähdä ulos)
- luotettava (mikä sulki pois VAG:n)
- saatavissa bensamoottorilla ja automaattina
- siedettävän hiljainen (tämä oli yllättävän paha vaatimus ja Outback on vähän siinä rajoilla, mutta menettelee)
- sähkösäätöiset nahkapenkit, mielellään vaaleana (tästä joutui vähän tinkimään: kehitysmaaversiossa vain kuskin penkki säätyy sähköllä eikä siinäkään niskatuki)
- hinta jollain tapaa perusteltavissa
- neliveto ja korkea maavara olivat toivelistalla, mutta eivät välttämättömyyksiä
- edellinen kohta ei sinänsä ole paha, mutta kun ei halunnut joko maasturimaista meteliä tai BMW X5:n tai Lexuksen hintaa, niin valikoima kävi yllättävän kapeaksi. Näillä eväillä ei oikein löydy kuin Outback ja Volvo XC70, ja Volvon paremmista penkeistä huolimatta valinta näiden välillä oli erinomaisen helppo.

Subaru merkkinä ei siis vaikuttanut asiaan mitenkään, vaan ajokki valikoitui ihan ominaisuuksien perusteella. Kohtalaisen yleisenä merkkinä ja mallina uskalsin toivoa myös huoltojen toimivan ja nettifoorumin vinkkejä olevan tarjolla.

Avatar
matsuda
Viestit: 60
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 16:16
Paikkakunta: Vantaa

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja matsuda » 11 Touko 2016, 23:17

Legacy GT -07 valikoitui osittain ulkonäön vuoksi, mutta myös koska:

-Bensa
-Turbo
-Neliveto
-Farmari
-Automaatti

Talvi/käyttiksenä ihan ok peli. Aiempi STi Classic oli sellainen testikappale, että onko näistä pupattajista mihinkään. Näemmä on kun toinenkin tuli hommattua :biggrin: Ehkä farkku-evo olisi voinut olla myös OK, mutta Subarun kilvittäminen oli jotenkin niin valmiin reseptin oloinen, etten lopulta edes Evoja katsellut. Jonain päivänä voisin kokeilla muutakin kuin japanilaista autoa, mutta ei ollut vielä sen seikkailun hetki.

jkb
Viestit: 138
Liittynyt: 19 Helmi 2015, 19:45

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja jkb » 12 Touko 2016, 02:27

Silloin ennenmuinoin leonet oli saman hintasia tai jopa halvempia kun vastaavat vajaaveto nissanit tai tojotat.
Joku syrjähyppy oli välissä, mutta kyllä sitä nelivetoa jäi kaipaamaan.

Luotettavia pelejä, tosin muutkin ovat vissiin huomanneet kun käytettyjenkin hinnat on noussut :)
-07 Legacy 3.0R stw

Avatar
jtuomain
Viestit: 260
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 21:00

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja jtuomain » 12 Touko 2016, 10:51

Subaru koska EVO X ei vielä ollut myynnissä eikä kohta tulossakaan myyntiin, ja Sports Car Centerillä oli Ranskasta uitettuja Serie Club/Spec-D/whatever WRX STI-malleja. Nyt jos autokaupoilla niin ostaisin Ford Focus RS:n tai esim. BMW 335/535XI:n, ellei sitten perus-tavis nelivetoisen VW Golfin tms.. Subaru ei ole itselleni uutta mielenkiintoista tehnyt siihen kymmeneen vuoteen, mitä nykyinen ollut.
Subaru Impreza WRX STI 2006 "Club"

Avatar
jtuomain
Viestit: 260
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 21:00

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja jtuomain » 12 Touko 2016, 10:54

jkb kirjoitti:Luotettavia pelejä, tosin muutkin ovat vissiin huomanneet kun käytettyjenkin hinnat on noussut :)


Onko jossain mallissa oikeassa kauppahinnat, ei vain pyynnit, oikeasti nousseet? Sen laittanut kyllä merkille, että hawkeye STI:t aika pitkään junnanneet 20 tuhannen tietämillä pyynneiltään.
Subaru Impreza WRX STI 2006 "Club"

SammyG
Viestit: 305
Liittynyt: 30 Tammi 2015, 22:10

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja SammyG » 12 Touko 2016, 11:25

jtuomain kirjoitti:Subaru koska EVO X ei vielä ollut myynnissä eikä kohta tulossakaan myyntiin, ja Sports Car Centerillä oli Ranskasta uitettuja Serie Club/Spec-D/whatever WRX STI-malleja. Nyt jos autokaupoilla niin ostaisin Ford Focus RS:n tai esim. BMW 335/535XI:n, ellei sitten perus-tavis nelivetoisen VW Golfin tms.. Subaru ei ole itselleni uutta mielenkiintoista tehnyt siihen kymmeneen vuoteen, mitä nykyinen ollut.


Kävin eilen koeajaan ton RS:n, turbo Civic:n ja AMG version CLA45:Sta.

Omat mietteet olivat semmoiset, että ei tehnyt yhtään mieli vaihtaa.
-RS oli omaan käteen vähän hajuton ja mauton
-Civic oli ainoa oikea sportti noista, varmasti nopein esim suurimmalla osalla suomen syheröisistä radoista, vaikkakin on etuveto.
-CLA mese taas on luksusta pikkasen tehottomalla moottorilla

Avatar
jtuomain
Viestit: 260
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 21:00

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja jtuomain » 12 Touko 2016, 12:00

Minullakaan ei tee mieli vaihtaa, joskaan sekään ei johdu siitä, että Subaru, vaan koska ei kiinnosta enää laittaa ylimääräistä rahaa autoon :P
Subaru Impreza WRX STI 2006 "Club"

nemola
Jäsen
Viestit: 643
Liittynyt: 30 Tammi 2015, 10:25

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja nemola » 14 Touko 2016, 09:03

Evoluution seurauksena. Ns. perinteinen gti-tie oli kuljettu loppuun ja tämä osui kohdalle, kahdestikin. Tosin Mini Cooper S perään soittelevine myyjineen oli kutkuttava vaihtoehto, mutta oli aika alkaa nauttimaan myös talviautoilusta, vaikka tuo Mini taitaakin olla siinäkin kärjessä etuvetoisten sarjassa. Päivääkään en ole katunut.
Impreza GT SPW MY98
There is no showtime like snowtime.

Avatar
-teme-
Jäsen
Viestit: 1153
Liittynyt: 29 Tammi 2015, 06:28
Paikkakunta: Kuopio

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja -teme- » 14 Touko 2016, 11:02

Syytän tästä isäukkoo :lol:
Ikinä ennen ei oo sattunut, ja taas tapahtu

Subaru Outback 3.0r -09 (big bloki)
Subaru Outback 2.5 -08 440tkm and still going!
Lynx Rave RE 850 -20 / Lynx Rave 600ss -10
Ex.Subaru Legacy STW boxerdiesel -08 Ex.Subaru legacy B4 RSK -99

Reetuhai2
Jäsen
Viestit: 1090
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 20:32
Paikkakunta: Vihti

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja Reetuhai2 » 23 Touko 2016, 22:36

Tää on kyl jännä. Ekaa autoo kattelin ja halusin jonku hiukka micraa ripeemmän, nelikon ja mieluiten farkun. Sit jostain osu se vtun farkkukakssatku näytölle.

Mitä muuta vois toivoo:
-Nelikko, siis kunnon neliveto, eikä mitään paristokäyttösii sähkövatkaimii mitkä vetää jos huvittaa
-"Ripee" turbo, ainakin ripeäks saa (no ekassa autossa se kakspuolsataaki oli aika namia...)
-Farkku, eli tilaa on
-Ilmastointi
-Vetokoukku (joku fetissi, se vaan täytyy olla.)
-Mielettömän hyvä ajaa
-Osia löytyy hyvin
-Bokseri... Kolmetuumasella rosteriputkella.... Se vaan sulattaa sydämen
-Luotettavuus

Minkä muun merkin kanssa voit ottaa -98 maasturista takanavan, ja laittaa sen -92 henkilöautoon? Tai ottaa uudesta mallista koko voimansiirron, tai edes pelkät jarrut, ja pulttaat vaan kiinni ne siihen 25v vanhaan sotaratsuun? Niimpä.

Ja kakkoskoppanen Legacyki makso helposti alle tonnin, löytyy kaikki herkut mitä mä haluun, kattoluukku, ilmastointi, vakkari, täysnahat, automaatti, sähköpeilit&lasit. Joo, 150hp vapari, muttei sillä tosiaan jalkoihin jää, on kyl niin pirteitä polleja. Luotettavuus on täys 100, vaikka mittaris on 400tkm.

Ainoona miinuksena ehkä bensankulutus, mutta se on aika pieni miinus. Jos ostat AVKlta 300tkm ajetun vanhan turboauton, ajat sillä vuoden/45tkm, ja ainoot vaihtoon menneet osat on pari vetarin suojakumia ja etujarrupalat, monellako muulla onnistuis? Ja leipää on kyllä annettu. Toki onnistuin takanavan rikkoo, oli oma syy, sekä nyt meni kytkin ja huoltoja tehty.

Subaru, koska kokonaisuus on loistava. Vanhassaki autossa on tarvittavat varusteet ja on hyviä ajaa. Turbollisella ei jää jalkoihin, ja mä ajan sinne minne haluun, en sinne mihin pääsen, eikä mua kiinnosta pelätä jos sattuu olee 30cm lunta tullu yöllä, että pääseekö töihin. Ja se että aina kun meet autolle, väännät sen avaimesta käymään, etkä joudu arvuuttelee lähetäänkö vai jäädäänkö oottaa hinuria.

Forester XT
Viestit: 201
Liittynyt: 10 Heinä 2015, 16:14

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja Forester XT » 23 Touko 2016, 23:46

Lisätään vielä omaan listaan fanaattiset harrastajat :D On muuten oikeasti aika hienoa kun muutaman kuukauden aikana saanut uusia tuttuja joista osaa voi sanoa jopa ystäviksi :thumbsup: Ja tämä clubi aina saa apua ja neuvoja kun tarvitsee.

Avatar
Jampsu
Viestit: 1209
Liittynyt: 28 Tammi 2015, 20:32
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Miksi juuri Subaru ?

ViestiKirjoittaja Jampsu » 24 Touko 2016, 00:59

ihaa kirjoitti:
tuRboman kirjoitti:Eikä minua häiritse ollenkaan, päinvastoin, että ei ole mikään massa-auto. Yleensä täällä meilläpäin ainoa Outback marketin parkissa kun käy ostoksilla.


Ja täällä taas kun käy marketissa niin melkein aina on pikaisesti katsottuna parkkialueen ainoa Subaru joten on tosiaankin kaukana jostain massa-autosta ja siinä Subaru muistuttaa 20 vuotta sitten hankkimaani Saabbia. Nyt Subarulla ajellessa on vähän samat fiilikset kuin Saabissa, yhtä harvinainen peli. :thumbsup:

tuRboman kirjoitti:Eka Subaru oli kuitenkin laadullisesti iso pettymys.


Millä tavoin ja mikä malli oli kyseessä ?

Meillä taas työmaan pihalla alkaa subaruja piisata, parhaillaan: levorg, ob, legacy, vapari classic ja sit mun imppu tai fore.
Eikä ole ku n. 100 työntekijän käytössä toi parkkipaikka.
Loput 500 on sit toisella parkkipaikalla.
JDM Legacy GT spec b AT MY04 & JDM Impreza WRX STI spec. C RA WR limited MY05 *harraste lelu*
Forester XS TD -11 Mökkiöljy käyttis Tuned by Artec Power
Ex. Subarut: my99 legacy gt-b, my05 legacy gt spec b, my04 legacy gt spec b, Legacy my04 2.5L stw.


Paluu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron