Sivu 1/4

Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 09 Elo 2019, 07:53
Kirjoittaja Subbeman
Moi,

Vääntäisittekö minulle "rautalangasta", miksei juuri nyt kannattaisi ostaa uutta Outbackia -tai miksi kannattaisi? :wtf:
Olin jo viime keväänä viittä vaille kaupoissa MY18 Outbackista. Viime hetkillä sitten "jänistin" ja jatkoin Forrella ajamista. Ajattelin silloin, että Outbackiin tulee uusi malli viimeistään -19 lopulla, joku hybridi tms ja että laitan sitten suoraan sen. Mutta nyt näyttää, että uutta isompaa Outback-päivitystä saadaan vielä odottaa kuin pitkään lieneekään.

Ketuttaa ajella Forrella, jonka haja-asutusalueiden teiden ajo-ominaisuudet huononi merkittävästi -13 malliin siirryttäessä insinöörien suuressa viisaudessaan päättäessä korin ja alustan jäykistämisestä. Edellisen korimallin epätasaisten sivuteiden ajopehmeys (=ajomukavuus) hävisi ja tämä kulkine löytää joka ikisen kallistuksen ja epätasaisuuden tiestä millintarkasti.

Kävin koeajamassa MY19 Outbackia ja vaikutti ihan hyvältä /tykkäsin. Nyt on vain niin, että tämä mahtanee jäädä tämän sarjan viimeiseksi vuosimalliksi? Jos näin ja uusi tulee isoin muutoksin 2020-21, pudottaako se samoin tein tämän mallin hintatasoa tonnikaupalla? Toisaalta, yleensä kait voisi olettaa, että sarjan viimeisistä vuosimalleista on ehtinyt karsiutua pois kaikki mahdolliset lastentaudit, ajattelisin...

Ostoksille -vaiko ei? :roll:

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 09 Elo 2019, 09:28
Kirjoittaja tuRboman
Eiköhän tuo ole makuasioita? Seuraava OB tulee aivan varmasti ensi vuonna koeajettavaksi. Näin on mennyt kolmen edellisen mallisarjan kanssa. Eli vuosi jenkkien jälkeen. Ja lastentauteja ei hirveästi ole ollut ( pl diesel ) kun mallit on kuitenkin Japanissa ja jenkeillä ehtineet olla toista vuotta myynnissä ennen meille tuloa. Itse tilasin nykyisen 2015 mallin kesällä 2015 ja sain sen syyskuun alussa. Ainoa vika autossa on ollut takaluukun kaasujouset jotka antautui kovalla pakkasella ekana talvena. Nyt ajettu 93tkm. Ei lastentauteja mainittavasti. Audiosoittimen ominaisuudet ja jotku hölmöydet joita päivitykset on paranteneet mennenee lastentaudeista ehkä.

Itse olen aina niin uuden perään, että tuskin ostaisin nyt 2019 mallia kun se 'vanhenee' jo vuoden kuluttua. Nykyisenkin ostin melko pian esittelystä. Outback silti ei näytä menettävän ehkä kovin paljon hintaansa kun uusi malli tulee.

Sinuna todennäköisimmin siis ajaisin Foresterilla kunnes seuraava OB tulee. En väitä tämän olevan jotenkin oikea tai järkevä ratkaisu. Toimisin vain omista haluistani näin.

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 09 Elo 2019, 10:00
Kirjoittaja an13
Millaiset rengspaineet Foresterissa? Outbackikin löytää urat ja täristää vaikka on 65 profiilin renkaat jos ajaa 2.6 bar paineilla eikä paremmin toimivalla 2.2barilla.

Outback 2020 amerikan mallin sisusta näyttää kyllä varsin hienolta, sitä kelpaa odottaa tännekin. Subarun malliston alapään moottorivalikoimaa on huononnettu niin paljon ja e-boxer vaikuttaa olevan ihan turha, niin Outback jos jatkaa 2.5i CVT:llä niin taitaa olla ainut toimiva valinta jatkossa(kin).

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 09 Elo 2019, 10:14
Kirjoittaja Subbeman
tuRboman kirjoitti:Eiköhän tuo ole makuasioita? Seuraava OB tulee aivan varmasti ensi vuonna koeajettavaksi. Näin on mennyt kolmen edellisen mallisarjan kanssa. Eli vuosi jenkkien jälkeen. Ja lastentauteja ei hirveästi ole ollut ( pl diesel ) kun mallit on kuitenkin Japanissa ja jenkeillä ehtineet olla toista vuotta myynnissä ennen meille tuloa. Itse tilasin nykyisen 2015 mallin kesällä 2015 ja sain sen syyskuun alussa. Ainoa vika autossa on ollut takaluukun kaasujouset jotka antautui kovalla pakkasella ekana talvena. Nyt ajettu 93tkm. Ei lastentauteja mainittavasti. Audiosoittimen ominaisuudet ja jotku hölmöydet joita päivitykset on paranteneet mennenee lastentaudeista ehkä.

Itse olen aina niin uuden perään, että tuskin ostaisin nyt 2019 mallia kun se 'vanhenee' jo vuoden kuluttua. Nykyisenkin ostin melko pian esittelystä. Outback silti ei näytä menettävän ehkä kovin paljon hintaansa kun uusi malli tulee.

Sinuna todennäköisimmin siis ajaisin Foresterilla kunnes seuraava OB tulee. En väitä tämän olevan jotenkin oikea tai järkevä ratkaisu. Toimisin vain omista haluistani näin.


Niin, makuasia varmastikin. Omja ongelmani on vain se, ettei millään enään jaksaisi ajella vuotta tällä nykyisellä kulkineella, voi olla että jopa merkki vaihtuu jos ei Outbackia nyt ole järkeä laittaa :ugeek:

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 09 Elo 2019, 10:25
Kirjoittaja Subbeman
an13 kirjoitti:Millaiset rengspaineet Foresterissa? Outbackikin löytää urat ja täristää vaikka on 65 profiilin renkaat jos ajaa 2.6 bar paineilla eikä paremmin toimivalla 2.2barilla.

Outback 2020 amerikan mallin sisusta näyttää kyllä varsin hienolta, sitä kelpaa odottaa tännekin. Subarun malliston alapään moottorivalikoimaa on huononnettu niin paljon ja e-boxer vaikuttaa olevan ihan turha, niin Outback jos jatkaa 2.5i CVT:llä niin taitaa olla ainut toimiva valinta jatkossa(kin).


Taisi tulla laitettua jotain 2,4 bar, mutta en koe ongelmaksi niinkään pintakovuutta kuin sitä, että hakee kaikki tieheitot pohjia myöten. Entinen alusta ns. jousti ja pehmensi teiden korkeus- ja kallistelu /ym. muutokset.

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 09 Elo 2019, 10:29
Kirjoittaja Subbeman
an13 kirjoitti:Millaiset rengspaineet Foresterissa? Outbackikin löytää urat ja täristää vaikka on 65 profiilin renkaat jos ajaa 2.6 bar paineilla eikä paremmin toimivalla 2.2barilla.

Outback 2020 amerikan mallin sisusta näyttää kyllä varsin hienolta, sitä kelpaa odottaa tännekin. Subarun malliston alapään moottorivalikoimaa on huononnettu niin paljon ja e-boxer vaikuttaa olevan ihan turha, niin Outback jos jatkaa 2.5i CVT:llä niin taitaa olla ainut toimiva valinta jatkossa(kin).


Niin, tuosta sisustasta olen lukenut ennenkin saman suuntaista. Jospa Outbackin hinta nousee uutuuden myötä sen verran, että vanhaksi jäävän mallin hinta ei sitten laskisi niin paljon, sori Turboman, kun kuitenkin olet ensimmäisten joukossa tuota uutta mallia ostamassa :D

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 09 Elo 2019, 14:30
Kirjoittaja tuRboman
Ei huolta. En ole ostamassa. Tähän nykyiseen olen niin tyytyväinen. Just nyt 4v ja 93tkm ajettuna ihan parhaimmillaan. Tällainen ois kaupassa ns järkiostos. Joten josko nyt tän auton kanssa onnistuisi tavallaan skippaamaan yhden vaihdon. Toki aina on se mahdollisuus, että kuume nousee liiaksi jos esim Outback XT versio tulis meillekkin tarjolle ja jotenkin hyväksyttävään hintaan.
Mutta tän hetkinen ajatus on, että jokunen vuosi menis vielä tällä nykyisellä. 200tkm vois olla sellainen max raja jolloin vaihdetaan. Katsotaan nyt. Rouvahan voi vaatia vaihtoa jo ennemmin. Jopa sellainen on mahdollist, että kakkosautona toimiva Forester vaihdettaisiin ja Outback jatkaa.. vaihtoehtoja on onneksi [emoji16]

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 09 Elo 2019, 15:10
Kirjoittaja Subbeman
tuRboman kirjoitti:Ei huolta. En ole ostamassa. Tähän nykyiseen olen niin tyytyväinen. Just nyt 4v ja 93tkm ajettuna ihan parhaimmillaan. Tällainen ois kaupassa ns järkiostos. Joten josko nyt tän auton kanssa onnistuisi tavallaan skippaamaan yhden vaihdon. Toki aina on se mahdollisuus, että kuume nousee liiaksi jos esim Outback XT versio tulis meillekkin tarjolle ja jotenkin hyväksyttävään hintaan.
Mutta tän hetkinen ajatus on, että jokunen vuosi menis vielä tällä nykyisellä. 200tkm vois olla sellainen max raja jolloin vaihdetaan. Katsotaan nyt. Rouvahan voi vaatia vaihtoa jo ennemmin. Jopa sellainen on mahdollist, että kakkosautona toimiva Forester vaihdettaisiin ja Outback jatkaa.. vaihtoehtoja on onneksi


Joo, pitää tosiaan ottaa huomioon myös tuon "hallituksen" mielipide :) Mutta jos noin olet suunnitellut ja tyytyväinen Outbackiin, ehkä minunkin on vain tehtävä kaupat siitä mitä on tarjolla nyt kun kerran sen verran kuitenkin on alkanut "polttelee" uudempaan siirtyminen :)

Sen verra kovaksi yltynyt tuo autokuume tän Forren kans, ettei taida enää parata muuta kuin vaihtamalla :oops:

ps. vaimo oli se meillä, joka ensimmäisenä totesi uudempaan Foresteriin vaihdettuamme, että entinen oli parempi ja että tämä uusi on sellainen "kiikkulauta" :D Tykkäsi kovasti -09 Foresterin ajo-ominaisuuksista...

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 09 Elo 2019, 19:26
Kirjoittaja JuhaH
En mitenkään huonona vaihtoehtona pitäisi itse tuota nykyistä facelift versiota Outbackista ominaisuuksineen mitä noita katsellut, ja 2019 malleja saa kuitenkin suht hyvällä hinnalla/korolla tällä hetkellä. Käy koeajamassa niin siitähän se kuume sitten helpottaa (tai pahenee) :)

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 09 Elo 2019, 21:10
Kirjoittaja Subbeman
JuhaH kirjoitti:En mitenkään huonona vaihtoehtona pitäisi itse tuota nykyistä facelift versiota Outbackista ominaisuuksineen mitä noita katsellut, ja 2019 malleja saa kuitenkin suht hyvällä hinnalla/korolla tällä hetkellä. Käy koeajamassa niin siitähän se kuume sitten helpottaa (tai pahenee) :)


Vähän saman suuntaiset ajatukset on itselläni -ja huomenna menenkin koeajolle... 8-). Saas nähdä mikä on lopputulema? :roll:

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 10 Elo 2019, 18:42
Kirjoittaja Subbeman
No nyt on Minullekin tulossa Outback! Kävin tekemässä kaupat -19 Outbackista, Ajoon saan sen viimeistään ensi perjantaina. Saas nähdä miltä alkaa ajo "maistumaan" tuon Forren jälkeen. :thumbsup:

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 10 Elo 2019, 22:23
Kirjoittaja tuRboman
Onnittelut!! Olin valmis veikkaamaan, että kaupat tulee [emoji23]
Todella hyvän auton saat! Kun Subaru on entuudestaan tuttu, eikä japsien jotku oudot ideat tunnu oudoilta tai liian spartalaisilta, niin kyllä se meno maistuu.

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 10 Elo 2019, 23:15
Kirjoittaja Subbeman
tuRboman kirjoitti:Onnittelut!! Olin valmis veikkaamaan, että kaupat tulee
Todella hyvän auton saat! Kun Subaru on entuudestaan tuttu, eikä japsien jotku oudot ideat tunnu oudoilta tai liian spartalaisilta, niin kyllä se meno maistuu.


Kiitos, niin olen taipuvainen itsekin uskomaan. Ja kyllä se niin on, että kun autokuume yltyy liian kovaksi, ei siihen lopulta auta kuin yksi ainoa lääke, turha kiduttaa itteä sen enempää, kyllä sitä pääsee riutumaan muullakin tavalla ko itteään määrättömästi kiusaamalla :oops:

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 12 Elo 2019, 10:10
Kirjoittaja tuRboman
Oli muuten kiva lukea, että teillä tykättiin 2009 Foresterista. Kun mulla aina välillä mietityttää meidän '06 XT... se on todella makea ja tehokas sekä käytännöllinen. Mutta koiran kanssa tila loppuu! Sinne ei mahdu kovin isoa häkkiä ja on pakko käyttää kokl kontti isolle koiralle. Samaten takana jalkatilaa ei vain ole. Joten jossain vaiheessa voi olla vaihto tuohon seuraavaan korimalliin.
Luulis halukkaita vaihtajia löytyvän 170tkm ajetulle virittämättömälle XT:lle kun kriteereinä vaihtokohteelle on huoltohistoria ja alle 200tkm ajettu automaatti bensa. No, tämä ei kuulu enää tähän topicciin...

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 12 Elo 2019, 12:15
Kirjoittaja Subbeman
tuRboman kirjoitti:Oli muuten kiva lukea, että teillä tykättiin 2009 Foresterista. Kun mulla aina välillä mietityttää meidän '06 XT... se on todella makea ja tehokas sekä käytännöllinen. Mutta koiran kanssa tila loppuu! Sinne ei mahdu kovin isoa häkkiä ja on pakko käyttää kokl kontti isolle koiralle. Samaten takana jalkatilaa ei vain ole. Joten jossain vaiheessa voi olla vaihto tuohon seuraavaan korimalliin.
Luulis halukkaita vaihtajia löytyvän 170tkm ajetulle virittämättömälle XT:lle kun kriteereinä vaihtokohteelle on huoltohistoria ja alle 200tkm ajettu automaatti bensa. No, tämä ei kuulu enää tähän topicciin...


No se on nimenomaan sitä, tykkäsin tuosta korimallista oikeasti todella, itseasiassa sen ansiota on yleensäkin se, että olen nyt tuleva Outback-omistaja. Kokemus oli niin positiivinen, että sen ansiosta tykästyin merkkiin yleensäkin! Väittäisin, että jos olisin mennyt suoraan tähän MY13-malliin, en olisi tykästynyt merkkiin samalla tavalla ollenkaan... :ugeek:

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 12 Elo 2019, 16:31
Kirjoittaja Subbeman
tuRboman kirjoitti:Oli muuten kiva lukea, että teillä tykättiin 2009 Foresterista. Kun mulla aina välillä mietityttää meidän '06 XT... se on todella makea ja tehokas sekä käytännöllinen. Mutta koiran kanssa tila loppuu! Sinne ei mahdu kovin isoa häkkiä ja on pakko käyttää kokl kontti isolle koiralle. Samaten takana jalkatilaa ei vain ole. Joten jossain vaiheessa voi olla vaihto tuohon seuraavaan korimalliin.
Luulis halukkaita vaihtajia löytyvän 170tkm ajetulle virittämättömälle XT:lle kun kriteereinä vaihtokohteelle on huoltohistoria ja alle 200tkm ajettu automaatti bensa. No, tämä ei kuulu enää tähän topicciin...


Vielä tuosta "seuraavaan korimalliin vaihtamisesta". Ei kait ainakaan tuo -13 mallin Foresteri ole sen tilavampi kuin se sinun tykkivehje (metästin aluksi juuri tuota edellisen korimallin XT:tä, muttei sattunut kohilleen silloin sopivaa...) :driving:

ps. mistä noita vakiohymiöitä saa lisää, nämä tarjolla olevat on vähän erikoisia ?

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 12 Elo 2019, 16:37
Kirjoittaja tuRboman
On se SH ( 2008 -2012 ) Forester isompi kuin SG. Sen verran kumminki työkaverin kyydissä ollut, että takanakin istuu mielikseen. Olin muuten tosi lähellä ostaa 2010 vuonna uutta XT mallia kun sellainen esittelyversio oli tarjolla. Liian kauan pyörittelin asiaa ja se meni 'nenän edestä'.

Minä kirjoittelen puhelimella tapatalk softalla, se tarjoaa mahdollisuuden käyttää isoa määrää hymiöitä. Mutta ne ei vaan aina näy oikein tietokoneella? [emoji848]

..niin ja oishan se toisaalta karua luopua tästä 2006 XT mallista. Tykkään kyllä ihan hulluna kaikkine puutteineenkin. Meluisa ja hieman ahdas. Mutta todella kätevä ja sopivan tehokas moneen menoon.

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 12 Elo 2019, 17:01
Kirjoittaja Subbeman
tuRboman kirjoitti:On se SH ( 2008 -2012 ) Forester isompi kuin SG. Sen verran kumminki työkaverin kyydissä ollut, että takanakin istuu mielikseen. Olin muuten tosi lähellä ostaa 2010 vuonna uutta XT mallia kun sellainen esittelyversio oli tarjolla. Liian kauan pyörittelin asiaa ja se meni 'nenän edestä'.

Minä kirjoittelen puhelimella tapatalk softalla, se tarjoaa mahdollisuuden käyttää isoa määrää hymiöitä. Mutta ne ei vaan aina näy oikein tietokoneella?

..niin ja oishan se toisaalta karua luopua tästä 2006 XT mallista. Tykkään kyllä ihan hulluna kaikkine puutteineenkin. Meluisa ja hieman ahdas. Mutta todella kätevä ja sopivan tehokas moneen menoon.


Ok, eli juurikin tuo 2008 on malli kasvattanut mittoja edellisestä (siitä mallistahan minulla ei olekaan ajokokemusta). -09 ja -13 mallit on suunnalleen saman kokoisia, tuo -09:hän minulla oli...

2010 uusi xt olisi kyllä ollut makea peli, harmi kun et saanut... erittäin hyvä ajaa ja kyyti ja potkuakin olisi ollut aivan eri tavalla. Mahtoi menetys harmittaa :banghead:
:D

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 15 Elo 2019, 21:40
Kirjoittaja Subbeman
No nyt on uuden uutukainen Outbackki talossa! Kyllä täytyy sanoa, että on maantiellä ero kuin yöllä ja päivällä Forester -03 malliin verrattaessa. Ensimmäisen 300 km:n ajon jälkeen erittäin positiivinen fiilis, tykkäsin kovasti! :thumbsup: :thumbsup:

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 15 Elo 2019, 23:01
Kirjoittaja Sandman1
Kyllä oli melkonen ero OB -15 ja -18 faceliftissäkin. Oli alustaa hinkattu paljo pehmeemmäks.

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 16 Elo 2019, 02:33
Kirjoittaja Subbeman
Sandman1 kirjoitti:Kyllä oli melkonen ero OB -15 ja -18 faceliftissäkin. Oli alustaa hinkattu paljo pehmeemmäks.


Ilmankos tykkäsin. Juuri se alustan kovuus oli se joka eniten häiritsi Foresterissa! :roll:
Lisäksi:
- Adaptiivinen vakkarihan on aivan loistava. Kerrassaan upeeta kun lähes koko 300 km matkan sai lepuuttaa jalkaa sen toistuvan kaasupolkimella säätämisen sijaan. Nopeus vain tauluun ja kun edellä ajava "perruuttaa" vastaan, ei tarvi koskea mihinkään vaan ainoastaan alkaa kattelemaan milloin on turvallinen ohitusmahdollisuus. Adaptiivinen vakkari nimittäin moottorijarruttaa automaattisesti ja jättää turvavälin -ja pitää myös sen yllättävän hyvin. Ja kun turvallinen ohituspaikka löytyy, niin hetkeksi vain kaasupolkimelle jalkaa ja ohituksen jälkeen jalan lepuutus jatkuu -eikä mihinkään muuhun tarvinnut koskea (ei jarruun, ei myöskään vakkarin näppäimiin). Myöskin taajama-alueet menee ilman mitään säätämisiä. Kun liikennevirran nopeus putoaa taajama- ja nopeusrajoitusalueilla, vakkari jarruttelee itse - ja myös kiihyttelee itse jonon mukana. Jopa liikennevalotkin hoituu automaattisesti siten, että valoihin seisahtumiseen asti saat pitää jalkaa levossa. Vasta kun valot vaihtuu vihreäksi, täytyy käyttää jalkaa kaasulla ja näpäyttää vakkarin muistitoimintoasetusta kerran, ei muuta ja loput hoituu automaattisesti :angel:
- Kaistanvahti-toiminnon suhteen oli eniten epäilyksiä. Mutta ne osoittautuivat vääriksi luuloiksi. Sehän tuntui toimivan ilman varsinaista ajoa häiritsemättä, testasin parissa kohtaa ihan vain periaatteen vuoksi. Piippailu ja sievä ohjauspyörän automaattinen kääntäminen takaisin ajolinjan suuntaan. Eli ei tehnyt mitään rajua korjausta jota pelkäsin tapahtuvaksi, kevyt avustava korjaus vain. Mielestäni hyvä turvatoiminto. :thumbsup:
- Ehkä kaikkein eniten kuitenkin tykkäsin teholisäyksestä Forreen verrattaessa ja uuden CVT-laatikon välityksistä. Nyt kiihdytykset tapahtui järkevästi ja enemmän herrasmiesmäisesti sekä selkeästi tehokkaammin. Ripeämmässäkään kiihdytyksessä ei moottori alkanut huutamaan Forren tapaan isoilla kierroksilla "hulluna" ja niin että juuri muuta ei tuntunut alkuun tapahtuvaankaan kuin metelin lisäystä, ainakin "perstuntumalla" tuntui siltä. Foresterilla ohittaessa vaihdoin aina ennen ohitusta vaihteiston manuaali-asetukselle ja säädin itse ohitustapahtuman ajan vaihteita ohjauspyörästä, kun en kestänyt sitä tolkutonta kierrosten huutamista. Vähän hävettikin kun tuntui siltä että koko kylä raikuu kun lähtee ohitukeen kun laatikko löi kierrokset ohituksessa tappiin :oops:
- Vähemmän myös tuulen suhinoita, sivutuulien puistatteluja ja Outbackki muutenkin tuntui korvalle selkeästi hiljaisemmalta :thumbup:
- Ainakin minulle ohjaustuntuma myös oli aivan ok, en huomioinut mitään keskialueen "tunnottomuuskaan", jota jotkut testiajajat ovat moittineet.

Tykkäsin kovasti, enää ei kirvele yhtään välirahan suuruuskaan. Ensi viikolla laitatan peräkoukun, roiskeläpät, lokarin kaarilevikkeet ja takapuskurin suojan (tilattu).

Talvivanteet on vielä hankkimatta, Uudet Continental-kumit 225-65-17 olisi ylimääräiset (eiköhän ne tuohon käy?). Vanteista vinkkejä ottaisin mielellään vastaan, offsetin pitää kuulemma olla 55. En tiedä mikä merkitys tuolla on, mutta myyjä selvitti jotain siihen suuntaan, että pitäisi olla juuri tuota mallia. Onkohan noissa Subarun merkkivanteissa jotain parempaa kenties kuin tarvikevanteissa jotka tuntuvat tulevan sen pari-kolmesataa halvemmaksi vaikka laittaisi kalleimmastakin päästä??

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 16 Elo 2019, 06:23
Kirjoittaja Subbeman
Ai niin, lisävalotkin on tulossa asennukseen, oikeat "ämpäri" testivoittajaxenonit. Saas nähdä miten niitä saa mitenkään passaamaan asennuksellisesti, mutta myös näöllisesti tämän tunic metallicin keulalle, nuo kun jäi Forresta yli niin ei oikein raskisi hukkaankaan heittää.

Menen tänään aamupäivästä käyttämään vielä kovavahauksessa. Ajattelin koettaa pitää tästä huolta kunnollaan alusta asti, nyt kun kerrankin sai hankittua auton uudesta asti itselle käyttöön...

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 16 Elo 2019, 06:33
Kirjoittaja Subbeman
Subbeman kirjoitti:No nyt on uuden uutukainen Outbackki talossa! Kyllä täytyy sanoa, että on maantiellä ero kuin yöllä ja päivällä Forester -03 malliin verrattaessa. Ensimmäisen 300 km:n ajon jälkeen erittäin positiivinen fiilis, tykkäsin kovasti! :thumbsup: :thumbsup:


Tuohon tuli minulla kirjoitusvirhe, Forrenihan oli siis -13 malli, ei -03 malli. Juuri tuosta MY13 mallista aina tuohon uuteen Forren alustamalliinhan asti Forren alusta jäykkeni ja meno meni mielestäni epämukavammaksi. Tästä Forren uusimmasta ei ole kokemusta...

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 16 Elo 2019, 08:38
Kirjoittaja tuRboman
Sandman1 kirjoitti:Kyllä oli melkonen ero OB -15 ja -18 faceliftissäkin. Oli alustaa hinkattu paljo pehmeemmäks.
Tämä oli mulle uutinen! Olen kyllä ajanut faceliftiä huollon yhteydessä, mutta en lyhyellä ajolla muista havainneeni alustanmuutosta. Moottori/vaihteistokombinaatio tuntui paremmalta ( ? ) ja jotenkin hiljaisempi kabiini. Toki kun vertaikukohtana oli jo 60tkm ajettu oma, niin vaikea arvioida.

Onnittelut vielä Subbemanille uutukaisesta! Varmasti meno maistuu [emoji106]

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 16 Elo 2019, 10:13
Kirjoittaja Subbeman
tuRboman kirjoitti:
Sandman1 kirjoitti:Kyllä oli melkonen ero OB -15 ja -18 faceliftissäkin. Oli alustaa hinkattu paljo pehmeemmäks.
Tämä oli mulle uutinen! Olen kyllä ajanut faceliftiä huollon yhteydessä, mutta en lyhyellä ajolla muista havainneeni alustanmuutosta. Moottori/vaihteistokombinaatio tuntui paremmalta ( ? ) ja jotenkin hiljaisempi kabiini. Toki kun vertaikukohtana oli jo 60tkm ajettu oma, niin vaikea arvioida.

Onnittelut vielä Subbemanille uutukaisesta! Varmasti meno maistuu [emoji106]


Juu, tykkään kovasti. Nyt parhaillaan vahauksessa...

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 16 Elo 2019, 14:32
Kirjoittaja Sandman1
Liikennevaloihin vakkarin kanssa pysähdyttyä liikkellelähtöön riittää joko kevyt kaasun painallu TAI vakkarin RES napin näpäytys.

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 16 Elo 2019, 15:58
Kirjoittaja Subbeman
Sandman1 kirjoitti:Liikennevaloihin vakkarin kanssa pysähdyttyä liikkellelähtöön riittää joko kevyt kaasun painallu TAI vakkarin RES napin näpäytys.


Joo, huomasin just saman toiminteen. Siistiä... :thumbsup:

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 03 Syys 2019, 12:59
Kirjoittaja jah
Itsellä mietinnässä vaihto 2014 Outbackista 2019 malliin ja täältähän löytyi ihan tilanteeseen sopiva lanka. :)

Faceliftattu 2018- malli on tosiaan alustaltaan paljon pehmeämpi kuin edeltäjänsä. Tuntui melkein "amerikkalaiselta" verrattuna omaan edellisen korimallin edustajaan ja myyjä sanoi että on huomattava ero myös pre-facelift malliin.

Miten 2019 mallin audio ja navi toimii käytännössä? Tuossa 2014 mallissa on muuten ihan toimiva mutta navi on aika hidas reagoimaan komentoihin ja karttapäivitykset on vanhentuneita jo niitä ostaessa (en tee samaa virhettä toista kertaa). Uudessahan kai saisi Apple CarPlay/Android Auton kautta puhelimen karttasovellukset käyttöön mutta toimiiko vain teoriassa jos siinäkään?

Talvirenkaat ja vanteet menee sitten näköjään kanssa uusiksi kun on rengaskoon lisäksi ilmeisesti vaihtunut pulttijakokin. :(

Itsellä vaihtoehtoina alunperin Outback, Forester (2020 malli), Toyota RAV4 ja Mazda CX-5. Lopullinen valinta on OB:n ja RAV4:n välillä. Kummallakin hyvät ja huonot puolensa.

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 03 Syys 2019, 16:04
Kirjoittaja Subbeman
jah kirjoitti:Itsellä mietinnässä vaihto 2014 Outbackista 2019 malliin ja täältähän löytyi ihan tilanteeseen sopiva lanka. :)

Faceliftattu 2018- malli on tosiaan alustaltaan paljon pehmeämpi kuin edeltäjänsä. Tuntui melkein "amerikkalaiselta" verrattuna omaan edellisen korimallin edustajaan ja myyjä sanoi että on huomattava ero myös pre-facelift malliin.

Miten 2019 mallin audio ja navi toimii käytännössä? Tuossa 2014 mallissa on muuten ihan toimiva mutta navi on aika hidas reagoimaan komentoihin ja karttapäivitykset on vanhentuneita jo niitä ostaessa (en tee samaa virhettä toista kertaa). Uudessahan kai saisi Apple CarPlay/Android Auton kautta puhelimen karttasovellukset käyttöön mutta toimiiko vain teoriassa jos siinäkään?

Talvirenkaat ja vanteet menee sitten näköjään kanssa uusiksi kun on rengaskoon lisäksi ilmeisesti vaihtunut pulttijakokin. :(

Itsellä vaihtoehtoina alunperin Outback, Forester (2020 malli), Toyota RAV4 ja Mazda CX-5. Lopullinen valinta on OB:n ja RAV4:n välillä. Kummallakin hyvät ja huonot puolensa.


Olen tykännyt ajo-ominaisuudesta todella paljon. Ja jos entinen ässämersumies sanoo näin, niin usko pois, on hyvä tuntuma tien päällä. Ainakin tässä minun versiossa toimii iphone kautta ihan mallikkaasti. Käytän iphonen omaa "google maps" -sovellusta tuon auton näytön kautta ja kaiuttimien kanssa - ja hyvin pelaa, sekä näyttö että audio.

Kun kytken iphonen bluetooth päällä usb-kaapelilla auton pistokkeeseen, menee "CarPlay" automaattisesti päälle. Kun iphone ei ole usb-kaapelissa ja bluetooth toiminnassa, auton järjestelmä tarjoaa ensin "Subaru BT" -yhteyttä, eli auton omaa mediaa ja yhdistää sen kautta, jollet muuta itse valitse iphonesta.

Joo, on valitettavasti eri pulttijako tässä uudemmassa.

Koeajoin itsekin Ravia ja ei kyllä ollut vaikeuksia ainakaan itselläni päättää kumpi tuntui mukavemmalta. Lisäksi, kyllähän Outbackin neloveto on aivan eri luokkaa kuin Ravin, jos totta puhutaan. Ei Ravissa saa esim. koskaan sellaista tilannetta päälle, että kaikki neljä rengasta lyö tyhjää pahassa paikassa (eli oikeasti pyrkii työntämään autoa eteenpäin), vaan vain 2 tai maksimissaan 3 kulmaa sutii samanaikaisesti. Tässä toimii oikeasti, kun ottaa vdc:n pois päältä ja kytkee x-moden päälle. Itselläni tuolla on jonkinmoinen merkitys, sillä lomapaikkani sijaitsee syrjässä ja mäkinyppylöitten takana. Ei sieltä olisi pois mitään asiaa vkl:n viettämisen jälkeen Ravilla, jos lunta on tullut parin yön aikana paikoitellen sen pari-kolmekymmentä senttiä. Pahoittelut Toyo-miehille suorasta puheesta, mutta ei mahda mitään kun näin se vain on...

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 03 Syys 2019, 17:38
Kirjoittaja jah
Subbeman kirjoitti:Käytän iphonen omaa "google maps" -sovellusta tuon auton näytön kautta ja kaiuttimien kanssa - ja hyvin pelaa, sekä näyttö että audio.


Hyvä kuulla että toi ihan oikeasti toimii. On ainakin sitten varajärjestelmä jos auton oma navi ei miellytä.

Subbeman kirjoitti:Koeajoin itsekin Ravia ja ei kyllä ollut vaikeuksia ainakaan itselläni päättää kumpi tuntui mukavemmalta. Lisäksi, kyllähän Outbackin neloveto on aivan eri luokkaa kuin Ravin, jos totta puhutaan.


Tuon takia sanoinkin että kummallakin on hyvät ja huonot puolensa. :)

Mulla on täällä keski-Euroopan olosuhteissa auton ominaisuuksille hiukan eri painoarvot ja varsinaiset maasto-ominaisuudet ei ole ihan ykkösenä. RAVissa itse asiassa tykkäsin ajotuntumasta ja penkit oli mielestäni paremmat/tukevammat kuin OB:ssa. Auton paino oli kyllä selkeästi huomattavissa, hybridit kun ei ole sieltä kevyemmästä päästä. Kummallakin koeajolenkki kuitenkin sen verran lyhyt että on vaikea sanoa että mikä olisi se pidemmän päälle ärsyttävä ominaisuus joka löytyy takuuvarmasti joka autosta.

EDIT: Olen myös ajanut XV e-Boxerilla (Sama tekniikka kuin 2020 Foresterissa) semmoisen vajaan puolen tunnin lenkin ja sen perusteella auto oli kuin mikä tahansa muukin hybridi. 2020 Forester olisi muuten ollut ihan varteenotettava vaihtoehto mutta toimitusajat saattaa venyä pitkiksi ja auto ei oikein miellyttänyt silmää luonnossa. OB on omasta mielestä enemmän vastinetta rahalle.

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 03 Syys 2019, 18:07
Kirjoittaja Subbeman
jah kirjoitti:
Subbeman kirjoitti:Käytän iphonen omaa "google maps" -sovellusta tuon auton näytön kautta ja kaiuttimien kanssa - ja hyvin pelaa, sekä näyttö että audio.


Hyvä kuulla että toi ihan oikeasti toimii. On ainakin sitten varajärjestelmä jos auton oma navi ei miellytä.

Subbeman kirjoitti:Koeajoin itsekin Ravia ja ei kyllä ollut vaikeuksia ainakaan itselläni päättää kumpi tuntui mukavemmalta. Lisäksi, kyllähän Outbackin neloveto on aivan eri luokkaa kuin Ravin, jos totta puhutaan.


Tuon takia sanoinkin että kummallakin on hyvät ja huonot puolensa. :)

Mulla on täällä keski-Euroopan olosuhteissa auton ominaisuuksille hiukan eri painoarvot ja varsinaiset maasto-ominaisuudet ei ole ihan ykkösenä. RAVissa itse asiassa tykkäsin ajotuntumasta ja penkit oli mielestäni paremmat/tukevammat kuin OB:ssa. Auton paino oli kyllä selkeästi huomattavissa, hybridit kun ei ole sieltä kevyemmästä päästä. Kummallakin koeajolenkki kuitenkin sen verran lyhyt että on vaikea sanoa että mikä olisi se pidemmän päälle ärsyttävä ominaisuus joka löytyy takuuvarmasti joka autosta.

EDIT: Olen myös ajanut XV e-Boxerilla (Sama tekniikka kuin 2020 Foresterissa) semmoisen vajaan puolen tunnin lenkin ja sen perusteella auto oli kuin mikä tahansa muukin hybridi. 2020 Forester olisi muuten ollut ihan varteenotettava vaihtoehto mutta toimitusajat saattaa venyä pitkiksi ja auto ei oikein miellyttänyt silmää luonnossa. OB on omasta mielestä enemmän vastinetta rahalle.


Joo, allekirjoitan tuon penkkiasian, tietyiltä osin. Jos on pitkä kaveri, reisituki on tosiaankin lyhyt. Mutta on tämä jo paljon parempi kuin Forressa, josta puuttui ristiselän tukisäätö kokonaan. Ristiselkätuen säädöllä on iso merkitys minulle. Itse pärjään hyvin myös tämän lyhyen reisituen kanssa, koska on siinä sentään istumakulman säätö jolla voi myös pelata. Kaiken kaikkiaan saan ihan siedettävän matka-ajoasennon, vaikkei se tietenkään ässämersun olohuoneen sohvatuolia voita :laughing7: .

Outbackin cvt -vaihteisto on kyllä älyttömän hyvä. Siitä loistaa poissaolollaan se 2020 Foresterinkin ominaisuus, joka on ollut ongelmana cvt-forreissa jo pitkään. Eli OB ei heitä kiihdyttäessä tai ohitettaessa niille älyttömille ylikierroksille niin, että koko auto huutaa korvissa ja saman aikaisesti tuntuu, ettei mitään tapahdu etenemisessä. Tässä OB:ssa ei ole sitä ongelmaa. On uusin Forre tuossa jo astetta parempi kuin edeltäjät, mutta ei se yllä lähellekään uuden 7-pykäläisen OB:n tasolle tässä asiassa.

Raviin verratessa liukkaan kelin turvallisessa ajossa OB menee edelle minun "mittarissani", johtuen sen jatkuvasta nelivedosta. En ole mikään "taitorallikuski"... :oops:

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 04 Syys 2019, 21:44
Kirjoittaja Sandman1
Ton android autonkin saa toimimaan, kun puhelimeen lataa Android auto-sovelluksen esim. apkmirror.com sivulta. Android auto ei ole vielä virallisesti tuettu suomessa.

Ja subaru-maps.com osoitteesta saa autoon uusimmat softat ja kartat ladattua myös itse. Eli sen saa pysyyn kohtuullisesti ajantasalla.

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 04 Syys 2019, 23:14
Kirjoittaja touko
Sitten kun tulee seuraaava ohjelmistopäivitys, sen jälkeen android auto ei enää toimi. Helpointa on ostaa applen puhelin, sillä pelaa.

Subaru Outback MY19

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 04 Syys 2019, 23:46
Kirjoittaja Sandman1
Toimii... on jo seitsämäs päivitys menossa... ja puoliks syötyjä omenoita ei tueta. ;)

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 05 Syys 2019, 06:50
Kirjoittaja Subbeman
Sandman1 kirjoitti:Toimii... on jo seitsämäs päivitys menossa... ja puoliks syötyjä omenoita ei tueta. ;)


Tämä hyvä tietää, rouvalla kun on android ja itellä iphone :?
Pitääpä ladata hänen puhelimeen nuo jutut...
Mapsi toimii kyllä iphonessa ainakin hienosti aivan puhelimen omalla sovelluksella Outbackin näytöltä. Ei pätki yhtään, näytöllä juoksee kartta ja saman aikaisesti puhelimen näytölle tulostuu tekstimuodossa reittiohje. Ja kartta on aina ajantasainen, päivittyy aina puhelimen mukana...

Ainoa miinus tuossa on, etten ole vielä keksinyt miten saisi kamerat hälyttämään google mapsin sovelluksessa. kyllä se näyttää kamera paikat mutta ei anna mitään äänivaroitusta jota kaipaisin erityisesti kun ajelee tuota kelvotonta 8-tietä, jossa kukkahattu yksityisautoilija vihaajatätit :roll: on päässeet oikein kunnollaan mellastamaan kylvämällä niitä tuhannen tolppia joka ikiseen mutkaan 5:n metrin välein (sori purkaukseni). Ei sillä tiellä voi ajaa kuin 60:iä jos haluaa olla varma ettei joka reissulla tule joku muistilappu postissa kotiin :angry4: 80-60-100-60-80 jne jne ei mitään järkeä :banghead:

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 05 Syys 2019, 20:52
Kirjoittaja Sandman1
Googlemapsin kameravaroitusjärjestelmä on vielä raakile. Siinä ei ole ainakaan vielä äänivaroituksia kameroista ja läheskään kaikkia kameroita ei siinä ole. Plussana on, että ne näkyy kuitenkin auton näytöltä, paha, että niitä täytyy pälyillä näytöltä.

Tuo mapsin kameravaroituson ekoja wazen (gogle osti wazen jokuaika sitten) integrointeja mapsiin.

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 05 Syys 2019, 22:07
Kirjoittaja Subbeman
Sandman1 kirjoitti:Googlemapsin kameravaroitusjärjestelmä on vielä raakile. Siinä ei ole ainakaan vielä äänivaroituksia kameroista ja läheskään kaikkia kameroita ei siinä ole. Plussana on, että ne näkyy kuitenkin auton näytöltä, paha, että niitä täytyy pälyillä näytöltä.

Tuo mapsin kameravaroituson ekoja wazen (gogle osti wazen jokuaika sitten) integrointeja mapsiin.


Ai siinä ei ole kaikkia kameroita? Hyvä tedostaa tuokin...

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 08 Syys 2019, 15:59
Kirjoittaja jah
No niin, kaupat tuli sitten tehtyä ja 2014 OB pitäisi kuun vaihteen tienoilla vaihtua 2019 malliseen.

Kellään hyviä ehdotuksia talvivanteiksi? Saisi olla mielellään tumman sävyiset ( =tiesuolanharmaa :) tai sitä hiukan tummempi ) ja suht yksinkertainen malli että on helpompi pitää puhtaana.

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 10 Syys 2019, 03:38
Kirjoittaja Subbeman
jah kirjoitti:No niin, kaupat tuli sitten tehtyä ja 2014 OB pitäisi kuun vaihteen tienoilla vaihtua 2019 malliseen.

Kellään hyviä ehdotuksia talvivanteiksi? Saisi olla mielellään tumman sävyiset ( =tiesuolanharmaa :) tai sitä hiukan tummempi ) ja suht yksinkertainen malli että on helpompi pitää puhtaana.


Onnen Pekka kun sait niin halvalla. Minä täällä vieläkin yritän henkisesti selvitä kärsimästäni "vääryydestä", kun maksoin 3000 € enemmän :wtf:
Mutta ei siinä, "Oppia ikä kaikki", "Siperia opettaa" ja "raha menee rahan luo" jne (vanhat sanonnat), niin kyllä se tuska ajan kanssa hellittää. Subarun hintapolitiikka on kyllä silti mielestäni aivan "p:sta". Eihän tätä merkkiä näemmä kannata ostaa koskaan muulloin kun loppuvuodesta, oli kuulemma viime vuonna sama juttu. Silloin alennus oli jopa vielä suurempi (4000 €).
Kysyin Subaru-myyjältäni, mitä te teette alkuvuodesta, keväällä ja kesällä, eihän näitä tällä menolla osteta kuin vain ja ainoastaan loppuvuodesta. Vastasi että "juodaan kahvia ja pyöritellään peukaloita". Kysymättäkin on selvää, että jos alennus on vastaava kauppiaille (niin kuin oletan), kauppiaat ostaa suurimman osan Subaruista sisään ennen vuoden vaihdetta ja myyvät seuraavan keväänä mahtavalla lisäkatteella eteenpäin (kun hinnat "normalisoituu").

Mutta asiasta toiseen, myös itsellä hakusessa talvirengaspaketti. Jossain oli keskustelua siitä, millä renkaalla /vanteella sai maksimikorotuksen aikaiseksi maavaraan. Pitääpä alkaa selaamaan foorumia, tietysti jos joku viittii vinkata täsmäoikean paikan, olisin kiitollinen... :thumbup:

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 10 Syys 2019, 07:59
Kirjoittaja tuRboman
Sivuhuomautuksena; mulla on kesärenkaina nyt siis 235/65-17. Aikalailla maksimikoko joka tuolla mahtuu varmuudella pyörimään raapimatta mihinkään. Ja orkkis roiskeläpät löytyy, nekin kun näyttää pienentävän osaltaan rengaskoteloa.

Talvirenkaat on myös täällä hakusessa. Ei niin akuutti tilanne, eli aloitan kauden vanhoilla kun kaikki nastat ( ! ) on tallessa auton alkuperäisissä Nokian Hakkapeliitta 8:ssa. Pintaakin kuin uutena, mutta ominaisuudet jo menneet.
Kyllä kai niillä silti pärjää "talveen" saakka. Eli ajattelin ajaa niillä 10.10 -> Rukan maailmancup [emoji16] Eli joskus siinä Marraskuun lopuilla jos hankkisi uudet.
( ja jos joku ihmettelee tuota 10.10, niin kalenteriden mukaan keskimäärin tuolloin oon vaihtanut ainakin toiseen autoon talvirenkaat jo vuosien ajan! )

Joten suurella mielenkiinnolla seurailen mitä hankit autoosi, josko jo ennen minua ostat. Itselläkin tekis mieli uusia myös vanteet. Vaikka noissa sinällään mitään vikaa ole. Suorat ja hyvät. Mutta oishan se uus aina uus!

Niin, ja kesärenkaista oli tarkoitus vetäistä vanteet talven aikana mustaksi Mastonin Rubber compilla. Nyt siitä on jo itsellä sen verran paljon kokemuksia, että tiedän sen laadukkaaksi maaliksi, ja tekee sen mikä luvataan. Suojaa, peittää, pysyy hyvin kiinni kunnolla maalattuna ja irtoaa kalvona pois jos alkaa kaduttaa. Nyt vaan pohtinut mattamustan ja tummanharmaa+kirkaslakka välillä? Matta on kyllä helppo. Se näyttää samalta about aina! Ja rubbercomp kestää painepesurilla pesut niin on helppoa 'hoitaa' kun ei nysväys kiinnosta [emoji57]

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 10 Syys 2019, 21:06
Kirjoittaja jah
Talvivanteiksi on sitten tulossa MAK Emblema sävyssä Gunmetal Mirror Face (7 x 17 ET55). Sikäli harvinainen löytö että on ilmeisesti varta vasten Subaruun tehty kun ET ja keskireikä täysin samat kuin orggisvanteissa.
https://www.makwheels.it/en-ww/emblema-gun-met-mirror-face-f7070ebqm55f5ix.aspx

Kuva

Ei ehkä ihan paras vaihtoehto talvirenkaisiin mutta toivottavasti en joudu katumaan päätöstä.

Löytyy myös mustana:
https://www.makwheels.it/en-ww/emblema-gloss-black-f7070ebgb55f5ix.aspx

Kuva

Jos olisi ollut mattamusta niin olisin ottanut semmoset mutta kiiltävä ei oikein iske. Harmaa/kiiltävä yhdistelmä näytti kuvissa paremmalta.

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 10 Syys 2019, 22:31
Kirjoittaja tuRboman
Hienot [emoji106] mutta todennäköisesti hieman työläät pitää puhtaana. Mattamustat ois tosiaan upeat!

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 10 Syys 2019, 23:03
Kirjoittaja jah
Mulla on nykyisen OB:n talvirenkaissa mattamustat vanteet jotka sopii tummanharmaaseen autoon kuin nenä päähän. Ja ne on vielä perus viisipuolaiset joiden putsaus ei ole ihan niin haastavaa kuin koristeellisempien mallien. En vaan muista mikä valmistaja tai malli, ne tuli aikoinaan autokauppiaan kautta uuden auton oston yhteydessä.

Kuva

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 11 Syys 2019, 05:37
Kirjoittaja Subbeman
jah kirjoitti:Mulla on nykyisen OB:n talvirenkaissa mattamustat vanteet jotka sopii tummanharmaaseen autoon kuin nenä päähän. Ja ne on vielä perus viisipuolaiset joiden putsaus ei ole ihan niin haastavaa kuin koristeellisempien mallien. En vaan muista mikä valmistaja tai malli, ne tuli aikoinaan autokauppiaan kautta uuden auton oston yhteydessä.

Kuva


Itse mietin mahtuisiko 225/65/18" renkaat pyörimään...? Sillä pääsisin jo lähes Forren maavarakorkeuteen ja myös hieman lisää turbomanin valintaan (235/65/17") Ajattelin vain, että kapeampi rengas mahtunee paremmin kääntymään kotelossa, jolloin saisi olla hieman lisää korkeutta? Entiseen Forreeni laitoin myös tuuman isommat talvivanteet samoilla leveyksillä mitä vakiot ja juuri ja juuri mahtui kääntymään etukotelossa (takana oli enemmänkin tilaa)...

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 29 Syys 2019, 13:44
Kirjoittaja jah
Vanteet ja renkaat oli saapuneet kauppaan, autoa vielä odotellaan. Vanteet ainakin näyttää hyvältä ihan läheltäkin katsottuna. Täytynee olla varovainen noiden kanssa, tuossa kiilotetussa pinnassa varmaan näkyy pienetkin osumat.

Kuva

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 29 Syys 2019, 21:54
Kirjoittaja tuRboman
On kyllä viimeisen päälle näyttävät vanteet [emoji106] Istuu varmasti hyvin!

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 30 Syys 2019, 17:55
Kirjoittaja chinaski
Kivan näköiset vanteet kyllä. Rouvan pirssissä on samantyyliset OZ:t. Talvivanteina ei kauhean kiitolliset, puola tulee hieman ulos vanteen ulkoreunasta. Suolapaskahiekassa kun ajelee niin muutaman talven jälkeen eivät ole enää kovin kaunista katsottavaa, koska maali ja lakka häviää pinnasta. Toivottavasti MAK:ssa on parempi pinnoite, jos talvikäyttöön tulevat.

Kuva

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 30 Syys 2019, 22:14
Kirjoittaja jah
Jos hinnasta jotain voi päätellä niin en usko että MAK:n maalit ainakaan yhtään parempia on kuin OZ:n. :) Talvikäyttöön nuo tulee ja epäilen että kirkaslakka ainakin lähtee pinnasta ennemmin tai myöhemmin. Mutta sittenhän ne voi hiekkapuhaltaa ja maalata mattamustaksi. Saman vanteen musta versio varmaan kestäisi paremmin suolalientä mutta harmaat nyt vain näytti omaan silmään paremmilta.

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 17 Loka 2019, 00:38
Kirjoittaja jah
Sain auton viimein liikkeestä ulos, homma hiukan myöhästyi kummallisten logistiikkaongelmien takia.

Nappasin äkkiseltään kuvan miltä nuo MAK vanteet nyt sitten näyttää autossa. 17" vanteet näyttää aika lailla pienemmiltä kuin 18" mutta eipä tuo nyt talvirenkaissa niin haittaa. Renkaat Michelin Pilot Alpin 5 SUV.

EDIT: Parempi kuva.

Kuva

Re: Outback 2019, järkiostosko?

Lähetetty: 24 Loka 2019, 11:37
Kirjoittaja jah
Nyt kun on jonkin aikaa kerinnyt tuolla 2019 mallisella ajella niin tässä omia ajatuksia autosta:

* Mukavuus on hypännyt ainakin pari pykälää paremmalle tasolle kuin 2014 mallisessa. Paljon pehmeämpi ja hiljaisempi.
* CVT laatikon kanssa on menty takapakkia. 2014 oli viimeinen vuosi ilman noita keinotekoisia pykäliä ja laatikko toimi omasta mielestäni erinomaisen hyvin. Nyt ne pykälät oikeastaan vain häiritsee kun ne tulee esille jo ihan normaalisti ajaessakin. Hiukan yllättäen SI-driven sport asetuksella pykälät tulee vähemmän häiritsevästi esiin kuin intelligent asetuksella. Laatikko on kyllä hiljainen eikä pidä sitä vanhemmalle mallille ominaista ääntä pienillä nopeuksilla.
* Ohjaustehostimeen kaipaisi vaihtoehtoista hiukan vähemmän tehostettua asetusta. Tuntuu olevan nykyisellään säädetty varsin kevyeksi.
* Hyvät valot ja näyttäisi olevan jopa tehtaalla säädetty suurin piirtein oikein eikä aivan liian lähelle niin kuin yleensä.
* EyeSight-vakkari on erinomainen. Tuolla kun on ajanut niin ei enää halua autoa jossa ei jotain vastaavaa ole. Tosin ei sekään ihan virheettömästi toimi, hidastukset on usein vähän äkkinäisiä.
* Navin toimintoja on karsittu vanhaan verrattuna. Tosin se navi kyllä toimii ihan hyvin mutta vanhasta kaipaa muutamaa toimintoa mitä uudessa ei ole ollenkaan.
* Navin karttapäivityksen toteutus on vähän kyseenalainen kun se saattaa kestää kauan ja autoa täytyy pitää käynnissä koko ajan. Tuon olisi varmaan voinut hoitaa jollain järkevämmälläkin tavalla kuin että täytyy lähteä tunnin ajoreissulle navin päivitykseen. Onneksi noita ei kauhean usein tarvi tehdä.
* Android Auto toimii ilman mitään ylimääräistä temppuilua Android 10 puhelimen (Nokia 8.1) kanssa. Vanhempien Androidien kanssa ilmeisesti on ollut jotain hässäkkää, näin ainakin autokauppias kertoi.